Kasvatti: Pieni suuri tarina lapsen tarpeista

 

Claire Keegan: Kasvatti, Keltainen kirjasto, Tammi 2024, suom. Kristiina Rikman

Ennakkoluuloja Keltaisesta kirjastosta

Myönnän, että olen pitkään vältellyt Keltaisen kirjaston kirjoja. Niiden keltainen tunniste on aina saanut minut epäröimään – olen ajatellut, ettei näiden kirjojen laadukas, usein syvällinen ja vaativa sisältö sopisi omaan makuuni. Keltainen kirjasto on tunnettu maailmanluokan käännöskirjallisuudesta, ja sen julkaisuissa on useita Nobel-voittajia ja kirjailijoita, joiden nimet nousevat säännöllisesti kirjallisuuspalkintopuheisiin. Viihdekirjallisuutta rakastavalle lukijalle aiheet ovat toisinaan tuntuneet liian raskailta.

Tänä vuonna osallistuin kuitenkin Helmet-lukuhaasteeseen, ja kohta 19 – kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla – pakotti minut tarttumaan johonkin tästä sarjasta. Tunsin itseni lähes yläkoululaiseksi, joka yrittää selviytyä tehtävästä liian helpolla, kun valitsin Claire Keeganin Kasvatti-kirjan.

Lyhyt kirja, pitkä jälki

Kasvatti on ohut, alle sata sivua pitkä, mutta sen painoarvo osoittautui kaikkea muuta kuin kevyeksi. Lukeminen ei vienyt kauaa, mutta tarina jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Muistan, kuinka lukion äidinkielen opettaja korosti, että lyhyissä romaaneissa ja novelleissa ei ole mitään ylimääräistä. Jokainen sana on tarkkaan harkittu ja hiottu. Tämä pätee täydellisesti myös Kasvattiin.

Kirja muistutti minua nuoruuden novelleista ja siitä, kuinka itsekin kirjoitin niitä aikoinaan omaksi ilokseni. Suosituimmissa lehdissä, kuten Sinä&Minä ja MeKaks, julkaistiin tuolloin paljon novelleja – muistatko ne? Keeganin kirja herätti minussa nostalgian lisäksi ajatuksen, että ehkä voisin vielä joskus kirjoittaa jotain itsekin. On kulunut ikuisuus siitä, kun viimeksi annoin tarinoiden virrata paperille.

Lapsen näkökulmasta

Kirja kertoo köyhän irlantilaisperheen tytöstä, joka lähetetään kesäksi maatilalle tuntemattomien sijaisvanhempien hoiviin. Siellä hän saa ensimmäistä kertaa elämässään kokea rakkautta, välittämistä ja turvallisuutta. Pelokas ja sulkeutunut lapsi avautuu hiljalleen ja löytää elämäänsä iloa. Kesän lopussa on kuitenkin palattava takaisin kotiin, jossa vastassa on uusi sisarus ja vanha tuttu arki.

Tämä vähäeleinen, mutta äärimmäisen puhuttelevasti kirjoitettu tarina kertoo lapsen tarpeista: pienistä hetkistä, rakkaudesta ja turvallisuudesta. Vaikka tarina on lyhyt, sen tunneskaala on valtava.

Päättymätön loppu

Itse jäin kaipaamaan hieman selkeämpiä loppusanoja, mutta ehkä juuri avoin loppu antaa lukijalle mahdollisuuden jatkaa tarinaa mielessään. Ehkä se jopa rohkaisee luomaan jotain uutta, kuten minulle kävi.

Elokuvan ja kirjan voima

Kirjasta on tehty myös elokuva Hiljainen tyttö, joka oli Irlannin Oscar-ehdokas vuonna 2022. En ole elokuvaa vielä nähnyt, mutta se näytti ainakin löytyvän meidän kirjaston elokuvapalvelusta Viddlasta. 

Olen iloinen, että valitsin juuri tämän kirjan. Ehkä Kasvatti avasi minulle oven Keltaisen kirjaston maailmaan, joka ei enää tunnu niin saavuttamattomalta. Onko sinulla suosikkia tästä sarjasta? Kuulen mielelläni vinkkisi!