Kun vampyyrit taistelevat hengestään – ja lukijat käännöksen kanssa

 

Carissa Broadbent: Käärme ja yön siivet (Storyside 2025)

Broadbentin romaanissa yhdistyvät vampyyrit, vaaralliset turnajaiset ja intensiivinen romanssi. Tarinan keskiössä on Oraya, ihmiseksi syntynyt tyttö, jonka vampyyrikuningas adoptoi. Hänen ainoa mahdollisuutensa selviytyä maailmassa, joka ei ole häntä varten, on osallistua Kejariin – kuoleman jumalattaren järjestämään hengenvaaralliseen turnaukseen. Vastassa on julmimpia vampyyritaistelijoita, eikä liittolaisia ole helppo löytää. Ainoa mahdollinen apu tulee Raihnilta – vaaralliselta, arvoitukselliselta viholliselta, jonka kanssa Oraya jakaa enemmän kuin haluaisi myöntää.

Tarinassa on jotain samaa kuin Nälkäpelissä: hengenvaarallinen kilpailu, jossa päähenkilön on pakko pelata säälimätöntä peliä selviytyäkseen. Orayan ja Raihnin välillä puolestaan väreilee jännite, joka tuo mieleen Buffyn ja Spiken kemian – vastustamatonta vetovoimaa, joka voi yhtä hyvin pelastaa kuin tuhota. Tässä kirjassa on juuri sellaista sähköä, joka tekee romantasiasta koukuttavaa ja tunteisiin vetoavaa.

Tekoälykäännös – tulevaisuutta vai kirjallisuuden kohtalo?

Kuuntelin ja luin kirjaa vuorotellen, ja jossain vaiheessa aloin huomata, että jokin kielessä tuntui oudolta. Ei siinä ollut varsinaisesti virheitä, mutta silti lauseet tuntuivat hengettömiltä, vähän kuin jokin näkymätön kerros olisi suodattanut pois alkuperäisen tekstin vivahteet. Aloin epäillä, että kyseessä oli tekoälykäännös – mutta Storytellin mukaan kirjalla on nimetty suomentaja (jota ei kuitenkaan kirjan tiedoissa mainita). Silti en voinut olla miettimättä, kuinka paljon tekoälyä oli käytetty apuna käännöksessä.

Tekoäly on mahtava työkalu, ja käytän sitä itsekin esimerkiksi tekstien oikolukuun ja rakenteen selkeyttämiseen. Mutta kirjallisuus ei ole pelkkää sanojen siirtämistä kielestä toiseen – se on tunnelmaa, rytmiä ja sävyjä. Ihmiskääntäjä tuo tekstiin eloa tavalla, johon tekoäly ei vielä täysin kykene. Ja vaikka tekoälyn avulla voidaan kääntää yhä enemmän teoksia nopeasti, pitääkö se tehdä lukukokemuksen kustannuksella?

Onneksi äänikirjan lukijana oli Usva Kärnä, mikä toi tarinaan tunnetta ja eläytymistä. Mutta jos seuraavan osan suomennos on samanlainen, saatan siirtyä alkuperäiskieliseen versioon.

Kannattaako tutustua?

Buffyn paluu on saanut minut nostalgisoimaan vanhoja suosikkejani, ja Käärme ja yön siivet osui juuri oikeaan saumaan. Se tarjoaa tummanpuhuvaa romantasiaa, jossa on vaaran tuntua ja voimakkaita tunteita – juuri sellaista, mitä vampyyritarinoilta odotankin.

Vaikka käännös herätti kysymyksiä, suosittelen kirjaa silti kaikille, jotka pitävät voimakkaista naispäähenkilöistä, tappavista turnajaisista ja intensiivisestä romantiikasta. Itse harkitsen nyt vakavasti seuraavan osan lukemista alkuperäiskielellä – ihan vain varmistaakseni, etten menetä yhtään niistä vivahteista, jotka tekevät tarinoista eläviä.

Mutta ennen kaikkea haluaisin herättää keskustelua: haluammeko todella, että tekoäly korvaa ihmiset kirjallisuuden kääntämisessä? Onko nopeus ja kustannustehokkuus tärkeämpää kuin aito, eläytyvä kerronta? Ja miten pitkälle olemme valmiita menemään kirjallisuuden saavutettavuuden nimissä?

📚✨ Helmet-lukuhaaste 2025, kohta 25: Kirjan kannessa tai nimessä on käärme.