Leipäjonon varjoista – Toni Tuomasen "Leipäjonoromaani" ja suomalaisen yhteiskunnan kipupisteet

 

Etsin lukion kirjavinkkaukseen teosta, joka käsittelisi syrjäytymistä – ilmiötä, joka koskettaa monia mutta josta puhutaan yhä liian vähän. Vastaan tuli Toni Tuomasen Leipäjonoromaani (Nysalor-kustannus, 2020), hieman tuntemattomampi teos, joka osoittautui juuri oikeaksi valinnaksi. Sen tarina pureutuu suomalaiseen arkeen paikoissa, joissa monikaan meistä ei ehkä ole käynyt – mutta joiden olemassaolon kaikki tiedämme.

Romaanin maailma ei ole kaunisteltu, mutta se ei myöskään huku synkkyyteen. Se kertoo niistä, jotka kamppailevat yhteiskunnan laitamilla: leipäjonoissa, tukiasuntoloissa, pienillä sosiaalituilla ja alati horjuvan toimeentulon varassa. Se kertoo myös niistä, jotka yrittävät auttaa – ja niistä, jotka pelkäävät putoavansa samaan tyhjyyteen.

Elämää leipäjonon varjossa

Romaani sijoittuu Espooseen, mutta sen maailma voisi olla mistä tahansa Suomesta. Keskiössä ovat muutamat hahmot, joiden kohtalot risteävät odottamattomilla tavoilla. Tukiasuntolassa asuva Kasper on selvinnyt päihdekuntoutuksesta, mutta alkoholiongelma pitää häntä yhä otteessaan. Sofia on yksinhuoltaja, joka tekee kaikkensa tyttärensä Sallan hyväksi – mutta kuinka rakentaa tulevaisuutta, kun nykyhetkikin on jatkuvaa selviytymistä? Salla, teini-ikäinen tyttö, tuntee köyhyyden polttavan häpeän ja kapinoi maailmaa vastaan, joka tuntuu sulkevan hänet ulkopuolelle.

Ja sitten on pastori Lauri Koistinen, joka saarnaa toivosta mutta etsii itseään perhe-elämän ja uskon ristipaineessa. Hänen hahmonsa tuo tarinaan syvyyttä ja muistuttaa siitä, että syrjäytyminen ei aina tarkoita taloudellista köyhyyttä – joskus ihminen voi kadottaa itsensä ja merkityksensä, vaikka kaikki näyttäisi ulkoisesti olevan kunnossa.

Syrjäytymisen monet kasvot

Syrjäytyminen on sana, jota viljellään mediassa ja poliittisessa keskustelussa, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa yksilön elämässä? Leipäjonoromaani vastaa tähän kysymykseen ilman ylhäältä annettuja selityksiä. Se näyttää, miltä köyhyys tuntuu ja miten se muovaa ihmisen identiteettiä. Miltä tuntuu, kun joutuu valitsemaan ruoan ja lääkkeiden välillä? Miltä tuntuu, kun pelkkä bussilippu voi olla liian kallis?

Mutta ehkä romaanin tärkein viesti on tämä: syrjäytyminen ei ole pelkästään yksilön ongelma, vaan yhteiskunnan yhteinen haaste. Se ei synny itsestään, eikä se katoa pelkällä tahdonvoimalla. Kuten romaanissa sanotaan:

"Suomi on sellainen maa kuin me siitä teemme... Meidän ihmisten pitää kuitenkin ottaa vastuu omista hommistamme. Ja sen lisäksi meidän pitää hieman välittää lähimmäisistämme. Tai oikeastaan aika paljonkin." (s. 234)

Toivoa rankoista teemoista huolimatta

On helppo kuvitella, että kirja täynnä leipäjonoja ja elämän vastoinkäymisiä olisi pelkkää synkistelyä. Leipäjonoromaani ei kuitenkaan ole valitusvirsi, vaan ennemminkin rehellinen tilannekuva ihmisistä, joilla kaikilla on vielä jotakin, mistä pitää kiinni. Se on tarina selviytymisestä, välittämisestä ja toivosta – siitä, että huolimatta siitä, kuinka alas ihminen putoaa, aina voi olla mahdollisuus nousta uudelleen.

Tämä kirja ei tarjoa helppoja ratkaisuja, mutta se herättää ajatuksia ja ennen kaikkea tunteita. Se saa miettimään, kuinka monen tarina jää näkymättömiin ja kuinka tärkeää olisi katsoa ympärilleen – ei vain ohikulkiessaan, vaan oikeasti nähdä.

Miksi tämä kirja kannattaa lukea?

Jos haluat kirjan, joka koskettaa, herättää keskustelua ja näyttää Suomen varjoisatkin kulmat, Leipäjonoromaani on erinomainen valinta. Se sopii erityisesti nuorille, sillä se tarjoaa samaistumispintaa niille, jotka ovat kokeneet epävarmuutta elämässään, mutta myös avaa silmiä niille, joille syrjäytyminen on vain uutisotsikko.

Toni Tuomanen ei moralisoi eikä sääli, vaan kertoo tarinan niin kuin se on – ja juuri siksi Leipäjonoromaani on tärkeä kirja.