Tiia Mattila: Humalan soundtrack – Säeromaani, joka jää soimaan mieleen

 

Tiia Mattila: Humalan soundtrack 

(Myllylahti 2025)

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Tiia Mattilan Humalan soundtrack on jälleen loistava esimerkki siitä, miksi säeromaanit ovat niin tarpeellisia ja ajankohtaisia. Toivon sydämestäni, että yhä useampi kotimainen kirjailija tarttuisi tähän muotoon – tällaisia kirjoja todella tarvitaan lisää!

Säeromaani yhdistää lyhyen muodon ja tiiviin kerronnan kielellisesti kauniiksi kokonaisuudeksi. Se puhuttelee erityisesti heitä, joiden keskittymiskyky on koetuksella, mutta jotka eivät halua tinkiä kielen tasosta tai tarinan syvyydestä. Olen usein törmännyt siihen, että suomea äidinkielenään puhuvat lainaavat selkokirjoja vain siksi, etteivät jaksa lukea alkuperäistekstiä. Säeromaani tarjoaa tähän vaikuttavan vaihtoehdon: se on helposti lähestyttävä, mutta ei tingi kielellisestä rikkaudesta tai sisällön voimasta.

Humalan soundtrack kertoo Iirosta, joka on ulospäin tavallinen kasiluokkalainen, mutta jonka elämä kotona on kaikkea muuta kuin helppoa. Vanhempien alkoholismin varjossa kasvaminen on tehnyt Iirosta selviytyjän: hän kerää pulloja, tekee kirpputorilöytöjä ja myy niitä tuunattuina eteenpäin – vain saadakseen ruokaa kaappiin. Kotona on oltava varpaillaan ja siivottava toisten jälkiä, jotta kukaan ei raivostuisi turhasta.

Erityisen koskettavaksi teoksen tekee se, kuinka herkästi se käsittelee nuoren mielen haavoittuvuutta. Kun bileissä tarjotaan alkoholia, Iiro joutuu kysymään itseltään pelottavan kysymyksen: tuleeko hänestä samanlainen kuin vanhemmistaan? Kirja ei anna helppoja vastauksia, mutta tarjoaa toivoa – erityisesti ystävyyden muodossa. Iiron ystävä Topi näkee sellaista, mitä aikuiset eivät aina huomaa, ja muistuttaa, kuinka tärkeää on, että joku oikeasti välittää.

Iiron tarina toi mieleeni muutamia nuoria, joita tunsin aikanaan – heitä, joiden oli pakko kasvaa aikuisiksi liian varhain. Tarinoita, jotka eivät aina päättyneet hyvin. Mutta myös niitä, jotka, kuten Iiro, kantavat vastuuta enemmän kuin kenenkään nuoren kuuluisi – ja silti jaksavat. Hiljaisia selviytyjiä, joiden taustoista aikuiset eivät aina tiedä mitään.

Iiro on samanikäinen kuin oma esikoiseni ja ehkä juuri siksi tarina kosketti niin syvästi. Aikuisena näkee tilanteet eri tavalla. Tämän kirjan myötä muistin jälleen, miksi haluan olla se äiti, joka kyselee ehkä liikaa, mutta ei koskaan lakkaa välittämästä.

Humalan soundtrack on tärkeä kirja, joka ansaitsee tulla luetuksi – ja ennen kaikkea kuulluksi. Aion suositella sitä jokaiselle yläkoululaiselle ja lisätä sen kaikkiin kirjapaketteihin, joita kokoan kouluille. Tämä on jo vuoden toinen viiden tähden säeromaani – ja toivottavasti ei viimeinen.