Elohopea – kaikki ainekset kohdillaan, mutta liekki jäi odottamaan

 

Callie Hart: Elohopea (WSOY 2025, suomentanut Heidi Nieminen)

Olen romantasian suhteen toiveikas, mutta vaativa lukija. Etsin tarinoita, joissa on tulta, taikuutta ja tunnetta – ja myönnettäköön, että vertailukohtani on usein Acotar. Ei siis ihme, että kun tartuin Elohopeaan, odotin paljon. Ehkä jopa liikaa.

Mutta jotain tässä silti oli. Tarina alkoi elää hiljalleen, kun maailma avautui pala palalta ja päähenkilö Saeris astui esiin – tyttö, joka kantaa mukanaan salaisuutta, josta ei itsekään ole tietoinen. Kätketty voima, muinaisten kansojen perintö ja taistelu oman paikkansa puolesta: kaikki romantasian peruselementit löytyvät, ja niiden parissa oli lopulta nautinnollista viipyillä.

Callie Hartin romantasia-trilogian avaus vie lukijan maailmaan, jossa sadut eivät ole enää pelkkiä iltasatuja – ne purevat. Saeris Fane on taitava varas, joka epäonnistuneen keikan seurauksena tempautuu toiseen todellisuuteen. Hän avaa vahingossa portin maailmojen välillä ja joutuu keskelle vuosisatoja jatkunutta taistelua. Toisella puolella odottavat haltioiden ja vampyyrien asuttamat maisemat – vähän enemmän veitsenteräisiä kuin kiiltokuvamaisia.

Saeris in alkemistikyvyt herättivät juuri sen verran uteliaisuutta, että haluan tietää lisää. Hänessä on potentiaalia, jota kirjailija selvästi säästelee tuleviin osiin. Sen sijaan kirjan toinen päähenkilö, Kingfisher – jäätäväkatseinen haltiamies, jonka ympärille rakennetaan paljon arvoituksellista vetovoimaa – jäi toistaiseksi etäiseksi. Hänessä on samaa asetelmaa kuin monessa muussa fanisuosikissa, mutta kipinä jäi tällä kertaa syntymättä.

Keskiosa oli paikoin tahmea, etenkin lukujumin keskellä. Sitä luki kuin olisi juossut märissä kengissä – eteenpäin pääsi, mutta nautinto jäi odottamaan parempia kelejä. Maailmanrakennuksellisesti se oli varmasti tarpeen, mutta tarinalliselta rytmiltä olisin kaivannut enemmän vetoa.

Callie Hartin kieli soljuu kuitenkin mutkattomasti, ja Heidi Niemisen suomennos tuo tarinan toimivasti suomen kielelle. Vaikka henkilöhahmot jäivät etäisiksi, kirjan maailma oli tarpeeksi kiinnostava, että jään mielelläni seuraamaan, mihin suuntaan Saerisin kohtalo kehittyy. Ja ehkä ennen kaikkea: mitä hänestä vielä kuoriutuu. Tämä on tarina tytöstä, jonka sisällä piilee voima – voima, joka voi joko pelastaa maailman tai tuhota sen.

Ja sitten tuli loppu. Ei mikään räjähtävä cliffhanger, mutta juuri sopiva koukku, joka sai minut miettimään: mitä seuraavaksi? Sitä en vielä tiedä, mutta jatko-osaan aion tarttua.

Elohopea ei ehkä saanut minua rakastumaan, mutta se sai minut kiinnostumaan – ja joskus se riittää.