I Like Big Books and I Cannot Lie

 

Sarah J. Maas: Maan ja veren huone (Gummerus 2023, suom. Sarianna Silvonen)

TBR-vuoren valloitus – ja se yksi keskustelu, joka muutti kaiken

Tämä kirja oli lojunut TBR-listallani niin pitkään, että se ehti varata hyllystä pysyvän paikan ja kerätä selkämykseensä pienen pölyviitan. Olin aloittanut sen ainakin kolmesti. Jokainen yritys lähti lupaavasti – pari lukua, pientä jännitystä – ja sitten… poof, kirja jäi jälleen yöpöydän varjoon. Äänikirjakin jumitti 16 prosentissa.

Ja sitten tuli se hetki lainaustiskillä kirjastossa. Terhi – joka on lukenut kolme osaa ja tietää mistä puhuu – sanoi, että tämä sarja ylitti hänen mielestään Acotarin. Minä, joka olen pitänyt Acotaria omana romantasia-mittatikkunani, olin myyty. Jos jokin pystyy päihittämään Rhysandin, jotain erityistä on tekeillä. Terhi myös varoitti: “Kun pääset yli puolen välin, et enää pysty lopettamaan.”

Hän oli oikeassa.

Hidas alku, iso maailma

Alku on kuin saapuminen uuteen kaupunkiin: kyltit ovat vieraita, kartta on sekava ja kaikki puhuvat vähän omaa kieltään. Hahmoja riittää, ja urbaani fantasiamaailma poikkeaa perinteisestä miekka–kilpi–lohikäärme-linjasta. Tässä vilisee muodonmuuttajia, enkeleitä, haltioita ja demoneita – kaikilla omat hierarkiansa ja “huoneensa” (joista onneksi on selkeä esittely heti alussa).

Bryce Quinlan, tarinan sankaritar, on aluksi kiinnostuneempi juhlimisesta ja parhaasta ystävästään Danikasta kuin sankariteoista. Kun Danika murhataan, Bryce jää maailmaan, josta värit katoavat. Muutamaa vuotta myöhemmin alkaa tapahtua samankaltaisia murhia, ja Bryce vedetään takaisin tapahtumien ytimeen. Hän saa kumppanikseen Hunt Athalarin, langenneen enkelin, jolla on menneisyys yhtä raskas kuin siipensä.

Romantasian hallitsija pitelee kruunua tiukasti

Sarah J. Maas on edelleen romantasian kuningatar. Jos hän on luonut Rhysandin, Azrielin ja Cassianin ja pystyy vielä tarjoilemaan Huntin, niin kyllä: malli on ollut kohdallaan. Hunt on yhtä aikaa terävä, herkkä ja vaarallisen vetovoimainen – juuri sellainen hahmo, jonka takia “vielä yksi luku” venyy kello kolmeen yöllä.

Miksi fantasia ei voisi olla nykypäivää?

Kirjan urbaani ympäristö toi mieleeni tv-sarjat Siskoni on noita ja Lucifer. Olen usein miettinyt, miksi niin moni fantasia tarrautuu menneeseen – ehkä se tarjoaa täydellisen pakopaikan? Tässä Maas tuo taikuuden ja yliluonnolliset voimat suoraan nykypäivään. Hahmot katsovat telkkaria, puhuvat puhelimessa ja painivat samoissa arjen ongelmissa kuin me, mutta heillä on myös voimia, joilla pimeä katu saadaan valaistua yhdellä ajatuksella.

Yhdistelmä nykyaikaa ja mystiikkaa toimii mainiosti. Lukijalle jää tunne, että jossain kulman takana voisi piileskellä enkeli – eikä vain koristeissa.

Suosikkisarja jo yhdestä osasta

Tämä nousi heittämällä suosikkilistalleni, vaikka olen vasta ensimmäisessä osassa. Älä anna paksuuden pelottaa: kun kirjan avaa, kannattaa samalla hyräillä
“I like big books and I cannot lie…”