Kun tappajat rakastuvat – Teurastaja ja Mustarastas

Mitä tapahtuu, kun kaksi ihmistä, jotka eivät pelkää pimeää – vaan viihtyvät siinä – kohtaavat toisensa? Brynne Weaverin Teurastaja ja Mustarastas (Otava 2025, suomentanut Elina Koskelin) tarttuu tähän ajatukseen, pyörittelee sitä mustan huumorin, sydämen sykkeen ja veren roiskeiden keskellä ja tekee siitä tarinan, joka ei ole ihan sitä, mitä odotat.

Kirjan keskiössä ovat kaksi sarjamurhaajaa, jotka eivät sovi perinteisen romantiikan kaavaan. Heitä yhdistää erikoinen harrastus: muiden sarjamurhaajien jahtaaminen. Se, mikä voisi helposti olla synkkä ja painostava tarina, kääntyy Weaverin käsissä nokkelaksi leikiksi, jossa verta tihkuvat sivut eivät peitä alleen kevyempiä, jopa yllättävän sydämellisiä hetkiä. Tämä ristiriita onkin osa kirjan viehätystä – ja syy siihen, miksi lukija huomaa hymyilevänsä tilanteissa, joissa ei ehkä pitäisi.

En ole aiemmin törmännyt kirjaan, jossa olisi näin pitkä sisältövaroituslista. Mukana on muun muassa tahaton kannibalismi, muumioituneen ruumiin kyseenalainen käyttö, keksimurujäätelö ja kaikenlaiset terävät esineet. Myönnän, että lista sai minut hieman jännittämään, mitä ihmettä kirja oikein pitää sisällään. Kaikelle löytyy kuitenkin selityksensä, ja jos jokin varoituksista osuu liian kipeästi, kirja kannattaa suosiolla jättää väliin.

Tämä oli ensimmäinen dark romance -teos, jonka luin, enkä vieläkään tiedä mitä mieltä olen siitä. Musta huumori iski joissakin kohtauksissa täysillä, mutta toisinaan meno meni niin överiksi, etten tiennyt pitäisikö nauraa vai sulkea kirja. Weaverin kieli on kuitenkin terävää, paikoin lähes sarkastista, ja dialogi soljuu niin elävästi, että henkilöt tuntuvat astuvan paperin ulkopuolelle. Päähenkilöiden välinen kemia on vahvaa alusta asti – mutta ei liian siloiteltua. Välillä he kompastelevat omiin varjoihinsa, välillä taas löytävät toisensa tavalla, joka on yllättävän lämmin, ottaen huomioon heidän verisen harrastuksensa.

Teurastaja ja Mustarastas ei todellakaan ole kirja kaikille, mutta niille, jotka nauttivat mustasta huumorista, vinksahtaneesta romantiikasta ja genrerajojen rikkomisesta, se tarjoaa täysosuman. Se on kuin cocktail, jossa yhdistyvät true crime, rom-com ja ripaus synkkiä satuja – ja yllättävää kyllä, se toimii.

Lukukokemus jätti minut hämmentyneeseen tilaan. Olisin halunnut painetun version, jotta olisin voinut selailla vielä joitakin kohtia lukemisen jälkeen. Tämä jäi yhdeksi harvoista kirjoista tänä vuonna, jonka olen kokenut vain e- ja äänikirjana. Ehkä tuntemukseni selkeytyvät, kun tartun sarjan toiseen osaan, Nahkuri ja Kiuru, joka ilmestyy jo marraskuussa.

Tiivistettynä:

Teurastaja ja Mustarastas on villi sekoitus mustaa huumoria, veriroiskeita ja yllättävää romantiikkaa. Se on yhtä aikaa äärimmäisen viihdyttävä ja hämmentävä – sellainen lukukokemus, joka ei jätä kylmäksi, mutta ei myöskään sovi kaikille. Weaver näyttää, mitä todella tapahtuu, kun tappajat rakastuvat.