Santa Montefiore: Odota minua – romanttinen tarina, joka löytää omat lukijansa

 

”He seisoivat askelmilla ja katselivat veden yli. Näky oli romanttinen ja jollain tapaa surumielinen, sillä sen kauneudessa oli katoavaisuuden tuntua, muistutus epämiellyttävästä totuudesta, että mikään ei ole ikuista, että kaikki tässä näkyvässä maailmassa katoaa lopulta, vaikka miten kovasti haluaisimme sen säilyvän.” s.170

Santa Montefiore: Odota minua (WSOY 2025, suomentanut Ulla Selkälä)

Tämä kirja ei varsinaisesti kuulunut syksyn lukulistalleni, mutta se putkahti vastaan niin monesti uutuuksia selatessa – ja vieläpä Risingshadow-sivuston listoilla – että päätin lopulta antaa sille mahdollisuuden. Ajattelin, että ehkä sen luvattu maaginen sävy houkuttelisi minut mukaansa.

Tarina kulkee kahdessa ajassa: vuonna 1944 suruaan kantava Florence Dash löytää vanhasta kirjasta arvoituksellisen runon, joka vaikuttaa olevan viesti hänen sodassa kaatuneelta aviomieheltään. Viisikymmentä vuotta myöhemmin nuori Max kirjoittaa hänelle. Maxia piinaavat oudot painajaiset ja muistot, jotka tuntuvat kuuluvan jollekulle toiselle – ehkä jopa Florencen menneelle puolisolle. Ajatus jälleensyntymästä ja menneiden elämien jäljistä kulkee kauniisti tarinan halki.

Kirjan vahvuudet näkyvät etenkin sen kielessä: Montefioren teksti on helppolukuista, soljuvaa ja paikoin hyvin tunnelmallista. Myös teemat – ajan kulku, rakkauden kestävyys ja historian painolasti – ovat sellaisia, jotka varmasti koskettavat monia. Romanttinen sävy ja menneisyyden haamujen kietoutuminen nykypäivään luovat tarinaan pehmeän, melankolisen ilmapiirin.

Samalla kirjaa lukiessa ei voinut olla miettimättä sitä, kuinka ihmiskunta ei tunnu edelleenkään oppineen historiasta. Yhä käydään sotia, jotka tuottavat suunnatonta tuskaa niin rintamalla taisteleville kuin kotiin jääville. Todellisia ja kuvitteellisia kertomuksia tästä aiheesta on maailma täynnä – silti tarinat toistavat itseään. Tämä teki lukukokemuksesta ajoittain kivuliaan ajankohtaisen.

Mutta vaikka arvostin ideaa ja näin sen kauneuden, en oikein löytänyt omaa paikkaani tämän kirjan maailmasta. Odotin jotakin vahvempaa taianomaista kimmellystä, joka olisi imaissut minut syvemmälle tarinaan. Sen sijaan jäin vähän ulkopuoliseksi lukijaksi – kuin olisin seurannut etäältä kertomusta, johon toiset voivat upota sydän sykkyrällä.

Ja juuri siksi tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että kaikki kirjat eivät voi olla jokaiselle. Siinä missä minä jäin kaipaamaan lisää koukkua ja yllätyksiä, joku toinen voi löytää Odota minusta juuri sen mitä etsii: lohtua, romantiikkaa ja ajatuksen siitä, että rakkaus todella ylittää ajan ja kuoleman rajat.

Jos sinä nautit melankolisista, romanttisista tarinoista, joissa menneisyys kuiskaa vahvasti nykyisyyden taustalla ja joissa historian varjo tuo lisäsyvyyttä, tämä kirja saattaa olla sinulle täydellinen valinta. Minulle se jäi ohikiitäväksi kohtaamiseksi – mutta ehkä juuri sinulle siitä voi tulla pitkäaikainen kirjallinen ystävä.