Simukan nuortenromaani näyttää, mitä kaikkea voi mahtua yhteen vuoteen
Salla Simukka: Neljät syntymäpäivät ja yhdet hautajaiset (Tammi 2025)
"Yhteen vuoteen voi mahtua koko elämä, kun täyttää kahdeksantoista."
Aikuistumisen vuosi syntymäpäivien kautta
Olen nelikymppinen ja luen edelleen paljon nuortenkirjoja. Se on minulle tärkeää, sillä niiden kautta pysyn kiinni todellisuudessa, jossa omat lapseni elävät. Eikä totuuden nimissä nuortenkirjojen lukeminen ole vain “seurannan väline” – nautin niistä aidosti, vaikka välillä huomaan, että en ihan itse enää kuulu kohderyhmään.
Tässä Simukan uutuudessa ystäväporukan aikuistumista kuvataan heidän syntymäpäiviensä kautta. Neljä nuorta – Sara, Elle, Amir ja Eetu – ovat kulkeneet yhdessä lapsuudesta saakka, mutta nyt edessä on askel aikuisuuteen. Jokaisella on omat salaisuutensa ja pohdintansa: yksi etsii biologista isäänsä, toinen pohtii uskon kautta muuttunutta elämäänsä ja kaikki kipuilevat ihmissuhteiden kanssa. Ystävyyskin joutuu koetukselle, kun tunteet kasvavat ja menneisyys kolkuttelee ovella.
Moninaisuutta ja samaistumispintaa
Kirjassa on mukana runsaasti erilaisia näkökulmia nuorten identiteettiin ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Lukijana huomaan välillä hengästyväni, mutta toisaalta sekin kertoo ajasta, jossa nuoret elävät. Kysyin omilta lapsiltani, mitä he tästä ajattelevat, ja heidän mukaansa suurin osa nuorista kaipaa myös ihan tavallisia tarinoita – mutta toisaalta jokainen löytää tästä kirjasta jonkin hahmon, johon voi samaistua. Ehkä se on juuri Simukan vahvuus: hän kirjoittaa moninaisesta maailmasta niin, että jokainen lukija voi poimia siitä jotakin omakseen.
Mikä teki vaikutuksen
Kirja oli nopealukuinen, mukaansatempaava ja koukuttava. Pidin erityisesti siitä, että tarina rakentuu syntymäpäivien ympärille – yksittäisiin hetkiin, joiden kautta paljastuu vähitellen yhä enemmän näistä nuorista. Simukan kieli tekee kirjasta helposti lähestyttävän, ja hänellä on taito kirjoittaa nuorille sopivalla, mutta aikuislukijaakin puhuttelevalla tavalla.
Kirjan tärkein sanoma on ystävyys. Se, että ystävät ovat valittu perhe – hyvässä ja pahassa.
Pieni lukijan pohdinta
Kirjan suljettuani jäin miettimään: juovatko nuoret nykyään oikeasti noin paljon skumppaa?
Kommentit
Lähetä kommentti