Freida McFaddenin uutuus vie deittailun pimeälle puolelle

Freida McFadden: Poikaystävä (Otava 2025, suomentanut Jussi Tuomas Kivi)

Edellisen Freida McFaddenin suomeksi ilmestyneen kirjan jälkeen pohdin, onko tullut aika jättää nämä psykologiset jännärit taakse. Ensimmäisten teosten tuoma koukutus ja kylmät väreet olivat kadonneet, eikä lukukokemus enää tuntunut samalta kuin silloin, kun McFaddenin nimi ensimmäisen kerran nousi esiin. Päätin kuitenkin antaa vielä yhden mahdollisuuden ja tartuin Poikaystävään, joka oli saanut yllättävän hyviä arvosteluja.

Onneksi tartuin, sillä Poikaystävä on yksi McFaddenin parhaista yksittäisistä teoksista. Omalla listallani Eristysvanki pitää edelleen kärkipaikkaa, mutta tämä nousi aivan sen tuntumaan. Tarina on suoraviivainen, mutta koukuttava. McFaddenin tavaramerkki, lukijan harhauttaminen ja jatkuva arvuuttelu siitä, kuka valehtelee ja miksi, toimii jälleen täydellisesti. Tälläkin kertaa huomasin meneväni lankaan, juuri niin kuin kirjailija haluaa.

Kirjassa pohditaan modernia deittailua ja sen nurjia puolia. Onko deittisovelluksista todella mahdollista löytää se oikea, vai piileekö täydellisen profiilikuvan takana jotakin muuta? Päähenkilö Sydney saa kokea New Yorkin sinkkumaailman raadollisuuden, epätoivon ja vaaran. Treffit, jotka alkavat viattomasti, voivat päättyä painajaismaisesti. Kun Sydneyn ystävä murhataan ja epäilyt kohdistuvat tämän deittikumppaniin, alkaa tapahtumaketju, joka saa myös Sydneyn myöhemmin pohtimaan, tunteeko hän todella ihmisen, jonka kanssa jakaa elämänsä.

Poikaystävä on viihdyttävä ja vetävä jännäri, jossa McFadden onnistuu jälleen käsittelemään synkkiä aiheita tavalla, joka saa lukijan kääntämään sivuja kiihtyvällä tahdilla. Hän osaa rakentaa arkisesta pelottavaa ja löytää jännityksen paikoista, jotka voisivat olla kenen tahansa elämästä.

Lukukokemuksena kirja on koukuttava kuin hyvä rikossarja: sen voisi ahmia yhdeltä istumalta, mutta samalla se herättää ajatuksia luottamuksesta, valheista ja siitä, miten vähän me toisistamme lopulta tiedämme. McFadden tarjoaa jälleen juuri sen, mitä moni psykologisen trillerin ystävä toivoo: nopeaa temponvaihtelua, arvaamattomia käänteitä ja sen pienen kylmän värähdyksen, joka jää mieleen vielä viimeisen sivun jälkeenkin.

Poikaystävä todistaa, ettei McFaddenin tarinankerronta ole hiipumassa. Päinvastoin tämä on kirja, joka palauttaa uskon siihen, miksi hänen teoksensa aikoinaan hurmasivat lukijat ympäri maailman.