Pietarsaari, jota rakastan – virheineenkin

 

Rosanna Fellman: Pietarsaari, jota kukaan ei halua (Johnny Kniga 2025, suomentanut Jaana Nikula)

En oikeastaan lue runoja. Edellinen runokirja, johon tartuin, oli sekin Rosanna Fellmanin – Republikens president – Tasavallan presidentti. Olen aina pitänyt runoutta vähän vaikeana, sellaisena, josta pitäisi löytää jotain rivien välistä. Mutta Rosannan runoissa on jotain erilaista – jotain, joka hengittää hiljaa sanojen välissä ja osuu suoraan pietarsaarelaiseen sydämeeni.

Olen lukenut Fellmanin runoja alun perin ruotsiksi, ja nyt luin ne suomeksi. Oli hämmentävää huomata, että ne tuntuivat täysin samoilta. Sama rytmi, sama ääni, sama tunne. Kääntäjä Jaana Nikula on tehnyt upeaa työtä – hän on onnistunut vangitsemaan runojen suomenkieliseen versioon juuri sen äänen, jonka tunnistaa täältä, Pietarsaaresta.

Rosanna Fellman on kiehtova hahmo, ja hänen runoutensa yhdistää hienosti lavarunouden suoruutta ja kirjoitetun sanan painoa. Suosittelen lämpimästi katsomaan Yle Areenasta dokumentin Rosanna Fellman, runoilija – se avaa hänen tekstejään ja tuo esiin ihmisen runojen takana.

Pietarsaari, jota kukaan ei halua on teos, joka uskaltaa katsoa kotikaupunkia rehellisesti. Se näyttää Pietarsaaren kauneuden ja kipupisteet, kaksikielisyyden ja kaksinaismoralismin. Mutta rivien välistä voi lukea myös rakkautta – sellaista, joka ei katoa, vaikka tekee joskus kipeää.

Täällä kasvaneena ja yhä täällä asuvana näen kaupungin kuten Fellman, mutta ehkä eri valossa. Minä olen jäänyt, ja uskon, että muutos alkaa meistä, jotka olemme täällä edelleen. Jotta seuraavat sukupolvet saisivat kasvaa tässä kaupungissa rauhassa, omina itsenään.

Fellmanin omiin kokemuksiin pohjautuva runokokoelma on rehellinen ja pysäyttävä kuvaus ulkopuolisuudesta ja kiusaamisesta. Vaikka se tapahtuu Pietarsaaressa, sama voisi tapahtua missä tahansa. Silti meille pietarsaarelaisille se on erityinen peili – säröinen, mutta rakas.