Lätkää, lämpöä ja lempeä: Annukka Salaman Sulamispiste sytyttää kipinän

 


Annukka Salaman Sulamispiste (WSOY, 2025, kuvittanut Satu Ovaskainen) tekee sen, mitä YA-kirjallisuudelta on jo pitkään toivottu. Se murtautuu kunnolla näkyville! Kirja on noussut sarjakuvien ja muiden kestosuosikkien rinnalle Mitä Suomi lukee -listalle, ja toivon sydämestäni, että tämä on merkki siitä, että nuoret ovat jälleen löytämässä lukemisen ilon. Työtä on tehty isolla sydämellä kirjastoissa, kouluissa ja kirjailijoiden kirjoituspöytien äärellä, ja Sulamispiste todistaa, että se työ kantaa hedelmää.
Pääsin tänään puhumaan yläkoululaisille lukemisesta, ja juuri tällaisia kirjoja nuoret kaipaavat. Tarinoita, jotka tempaisivat mukaansa heti alusta. Sulamispiste on juuri sellainen.
Ampumahiihtäjä Oliver “Olli” Järvinen on jättänyt monot ladun varteen ja vaihtanut ne hokkareihin. Jääkiekkojäillä hänen taitonsa päätyvät YouTubeen, ja yllättäen hän saa mahdollisuuden, josta ei olisi uskaltanut uneksiakaan, koeajan maajoukkueessa. Samalla toisella puolella jäätä seisoo ruotsinsuomalainen Niklas, jonka kuvia Olli on salaa seurannut somessa. Kun vihollisesta tuleekin joukkuetoveri ja ehkä jotain enemmän, jäähallin ilmapiiri alkaa kuumeta muustakin kuin ottelujännityksestä.
Annukka Salama on ollut yksi suosikkikirjailijoistani jo Faunoidit-sarjan ajoista. Hänen tekstinsä on yhtä aikaa kepeää, humoristista ja täynnä tunnetta. Dialogi soljuu niin luontevasti, että hahmot heräävät eloon kuin ruudun takaa. Sulamispiste jatkaa tätä linjaa ja tekee sen loistavasti.
Hahmot ovat samaistuttavia, suloisen särmikkäitä ja täynnä elämää. Erityismaininta menee joukkueen kapteeni Häikälle, joka muistuttaa kaikkia soittamaan äidille. Kaikki kapteenit voisivat ottaa mallia Häikästä, sillä empaattisuus ei vähennä karismaa.
Kirja on napakka, koukuttava ja täydellinen “vain yksi luku vielä” -teos. Vaikka juonen asetelmassa on jotain tuttua Jukka Behmin Ihmepoika Leonista, YouTube-tähdestä, joka löytää tiensä huipulle, Sulamispiste seisoo omilla jaloillaan. Sen lämmin romantiikka ja positiivinen energia tekevät siitä ainutlaatuisen.
Tämä on kirja, joka näyttää, millaista jääkiekko voisi olla parhaimmillaan. Se on yhteisöllistä, hyväksyvää ja rakkauden täyteistä. Rakkautta lajiin, ystävyyteen ja ihmisiin.
Jos tällainen henki joskus leviäisi myös pukukoppeihin ja katsomoihin, suomalainen jääkiekko voisi olla entistäkin kauniimpi laji. 💙🏒✨

Kommentit

Suositut tekstit