Luopumisen lempeä tuuli – Johanna Venho: Syyskirja

 

Johanna Venho: Syyskirja (WSOY 2021)

Syksy 1991. Klovharun karu mutta rakas saari hiljenee, kun Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettävät viimeisiä päiviään sen kallioilla. Tuuli tuo mukanaan jäähyväisten haikeuden ja suolaisen meren tuoksun. Näiden päivien keskelle saapuu nuori Maria, jonka suurin haave on tavata Tove, edes hetkeksi. Tapaaminen on kuin valonvälähdys, lyhyt mutta jälkensä jättävä. Marian unohtunut reppu jää saarelle ja sen myötä syntyy kaipuu palata. Ehkä oppia veneilemään, ehkä ymmärtämään jotakin itsestään.

Tove, Tuulikki ja hetken pysäyttävä syksy

Syyskirja on intiimi ja hiljainen kertomus luopumisesta sekä muutoksesta. Vaikka Tove Jansson on vain toinen päähenkilöistä, Venho tavoittaa hienosti sen elämänvaiheen, jossa rakkaastakin paikasta on päästettävä irti. Saaren arjessa, tuulen ja valon rytmissä, on jotakin niin arkisen kaunista, että lukija melkein tuntee olevansa mukana. On helppo kuvitella, kuinka meri huuhtoo rantaa viimeisen kerran ennen jäiden tuloa.

Marian näkökulma tuo tarinaan peilin, jossa nuoruuden etsintä ja ihailu kohtaavat vanhuuden viisauden ja väistämättömän luopumisen. Olisin itse pärjännyt ilman Marian tarinaa, mutta Toven ja Tuulikin kaihoisa rauha teki vaikutuksen.

Tove ja minä

Olen ollut muumimukien keräilijä jo 25 vuotta, mutta Tove Jansson henkilönä on silti jäänyt etäiseksi. Muumit ovat olleet osa lapsuuttani ja vanhemmuuttani, mutta Toven aikuisille suunnatut teokset ovat pysyneet vieraampina. Syyskirja ei ehkä tehnyt minusta Tove-asiantuntijaa, mutta se avasi oven siihen maailmaan, jossa muumien luoja eli omana itsenään. Hän oli rohkea, herkkä ja eli luonnon rytmissä.

Haastekohtia ja ajatuksia

Helmet-lukuhaasteessa sijoitin Syyskirjan kohtaan 38: “Elämäkertaromaani”. Toisaalta se olisi sopinut myös kohtaan 32: “Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin.” Siihen olin kuitenkin jo valinnut Muumimukit-kirjan. Tämä oli siis viimeisiä askeleita kohti haasteen valmistumista ja varsin sopiva sellainen.

Syksyn rauha ja tulevan kesän lupaus

Venhon kieli on pehmeää kuin sammaleen pinta. Hän kirjoittaa luopumisesta tavalla, joka ei revi vaan silittää myötäkarvaan. Elämä ei pysy muuttumattomana eikä luopumiseen voi oikein valmistautua. Kun sen hetki tulee, on vain oltava ja tunnettava.

Vuodenaikaan Syyskirja sopi täydellisesti. Se sai minut pohtimaan, että ensi kesänä voisi olla Toven Kesäkirjan vuoro. Sitä odotellessa aion juoda glögini, teeni ja kaakaoni useista erilaisista muumimukeista ja nauttia siitä ilosta, jonka muumit tuovat elämääni vuodesta ja vuodenajasta toiseen.