Rebecca Ross – Jumalainen vastustaja: Kun rakkaus kirjoitetaan sotien varjoihin

 

Rebecca Ross: Jumalainen vastustaja, Lumotut kirjeet 1 (WSOY 2025, suomentanut Nana Sironen)

Kun tarina avaa oven maailmaan, joka kutsuu heti sisään

Joskus kirja osuu käsiin kuin lämpimänä hehkuva kivi, joka pyytää tarttumaan. Jumalainen vastustaja oli minulle juuri sellainen löytö. En odottanut tempautuvani mukaan näin syvästi, mutta ennen kuin huomasinkaan, olin jo polttomerkitty tähän tarinaan. Magia hiipi sivuilta kuin savu avonaisesta ikkunasta, ensin kevyenä tuulahduksena, sitten joksikin paljon suuremmaksi.

Iris ja Roman, kaksi kirjoituskonetta, jotka naputtavat samaan tahtiin

Vaikka sarja on suunnattu nuorille lukijoille, se ei tunnu nuortenkirjalle tyypilliseltä. Iris ja Roman ovat hahmoja, jotka kantavat mukanaan sellaista herkkyyttä ja harkintaa, että heihin on mahdotonta olla kiintymättä. Kieli on upeaa, pehmeää ja tarkkaa, ja paikoin se toi mieleeni sen saman lumon, jonka Addie LaRue minussa aikanaan sytytti.

Heidän kaupunkinsa elää varjossa: kahden jumalan sota laajenee rintamalta rintamalle, mutta ei ole vielä saavuttanut Iriksen kotiseutua. Arki jatkuu, vaikka sanomalehden toimitukseen kantautuvat uutiset tihenevät kuin syksyn sade.Tarinassa vuorottelevat Iriksen ja Romanin näkökulmat.

Iris on lahjakas kirjoittaja, joka joutui jättämään koulun veljensä lähdettyä sotaan. Roman on toisenlainen lahjakkuus, etuoikeuksien keskellä kasvanut, mutta kunnianhimoinen ja omalla tavallaan vilpitön. He tavoittelevat molemmat samaa arvostettua kolumnistin paikkaa kaupungin tärkeimmässä sanomalehdessä.

Rakkaus, joka syntyy sanoista

Kirjeet ovat tämän tarinan sydän. On lähes maagista nähdä, miten kaksi ihmistä voivat rakastua toistensa tekstiin, siihen tapaan jolla toinen ilmaisee ajatuksiaan ja unelmiaan. Iris odottaa kirjeitä nimimerkin Carver takaa posket hehkuen ja sydän levottomasti sykkien.

Lukija saa kuitenkin heti tietää sen, mikä kirvoittaa tarinaan makean jännitteen: kirjeiden takana on Roman, Iriksen arjen ärsyttäjä ja kilpailija. Täydellinen lähtöasetelma sille, että vihollisista voi kasvaa rakastavaisia.

Iris ei tietenkään tiedä, kenelle hän avaa sieluaan. Hän sujauttaa kirjeensä oven alta, ja ne katoavat kuin taika. Kun hänen elämäänsä osuu kriisi ja hän päättää lähteä sotakirjeenvaihtajaksi etsimään veljeään, hän luulee kaiken maagisen yhteyden murenevan. Mutta ei, taian takana on jotakin syvempää, kuin hän osasi odottaa.

Maailma, joka hengittää tuttuutta ja vierautta yhtä aikaa

Vaikka kirja on fantasiaa, sen maailma tuntuu hätkähdyttävän tutulta. Tarkkaa aikakautta ei nimetä, mutta tunnelma muistuttaa ensimmäisen maailmansodan aikaa: sähköä, raitiovaunuja, sanomalehtien pauhua, kylpyhuoneiden suihkuja. Kaikki on hieman toisin, mutta tarpeeksi tuttua, jotta tarinaan voi upota kuin vanhaan kaupunkiin, jonka kadut muistaa unista.

Sodan taustalla vaikuttavat jumalat Enva ja Dacre, joiden välinen kamppailu tihkuu jännitystä. Haluan ehdottomasti tietää heistä lisää.

Loppukäänne, joka nostaa niskavillat pystyyn

Kun kirja sulkeutuu, jäljelle jää huuto joka ei tule suusta vaan sydämestä. Loppuratkaisu on niin ravisteleva, että olen iloinen siitä, etten aloittanut tätä aiemmin. Jatko-osa Armottomat valat ilmestyy jo ensi viikolla, enkä malta odottaa.

Jos olet epäröinyt tämän kirjan aloittamista, niin tässä se merkki jota odotit.
Ota kirja käsiisi, anna sen viedä, ja lue se kuin kirje, joka oli tarkoitettu juuri sinulle.