Helmet lukuhaaste 2026 - ajatuksia ja vinkkejä
Vuoden viimeiset päivät ovat tarkoittaneet kirjojen parissa minulle yhtä asiaa ylitse muiden: Helmet-lukuhaastetta. Sen julkaisu on se hetki, kun kalenteri menettää merkityksensä ja mielessä pyörivät vain kirjat, kirjat ja vielä kerran kirjat. Odotan haastetta aina innolla ja käytän surutta aikaa sopivien teosten etsimiseen, joskus jopa enemmän kuin itse lukemiseen. Olenkin todennut, että haastekohtien täyttäminen ajatuksen tasolla on ihan oma harrastuksensa, täysin erillinen lukemisesta.
Tämän vuoden haasteen kanssa kaikki meni kuitenkin hieman eri tahtiin. En syöksynytkään haasteen kimppuun heti julkaisun jälkeen, vaan ehdin paneutua siihen kunnolla vasta nyt, tammikuun puolivälissä. Ironista kyllä, kolme kohtaa on silti jo täytetty. Halusin silti kirjata ajatukseni ylös muistilistaksi ja vähän suunnitella etukäteen, vaikka samalla päätin, että tänä vuonna suhtaudun haasteeseen hieman rennommin. Vähemmän suorittamista, enemmän fiilistelyä (ainakin teoriassa).
Tästä ajatusten purkamisesta syntyi yllättävän pitkä sepustus, joten ota hyvä asento. Voit lukea kaiken alusta loppuun tai hypätä suoraan niihin kohtiin, joihin itse kaipaat vinkkejä. Ja jätä ihmeessä kommentti, jos sinulla on mielessä jokin erityisen hyvä kirjasuositus johonkin kohtaan – kirjavinkkejä ei ole koskaan liikaa. 📚✨
1. Brittiklassikko
Tähän kohtaan on pakko tunnustaa pieni kirjallinen aukko sivistyksessä: brittiklassikoita on tullut luettua hämmästyttävän vähän. Yritin etsiä tähän jotain oikeasti kiinnostavaa, sillä pelkkä romantiikka ei juuri nyt houkuttele. Yksi varteenotettava vaihtoehto löytyi kuitenkin nopeasti, ja päätyi saman tien kirjastolainaksi. Daphne du Maurierin Rebekka vaikuttaa juuri sellaiselta klassikolta, joka voisi toimia. Alfred Hitchcockin elokuvaversio antaa jo vihjeen siitä, mihin suuntaan tunnelma kallistuu, ja romantiikan ja trillerin yhdistelmä, joka kehittyy kohti oikeaa kauhutunnelmaa, kuulostaa enemmän kuin lupaavalta.

2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto
Jenni Multisillan Kuinka tähdet kuolevat on ollut lukulistalla siitä asti, kun se ilmestyi. Tämä kohta tuntuu suorastaan kohtalon sanelemalta, kirja sopii tähän täydellisesti, eikä vaadi sen kummempaa vääntämistä.

3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)
Agatha Christie ei ole koskaan oikein onnistunut koukuttamaan. Olen yrittänyt, useamman kerran, mutta jokin hänen kirjoissaan ei vain vedä puoleensa. Siksi tähän kohtaan on pitänyt miettiä vähän luovemmin. Yksi vahva ehdokas on Muumisarjakuvat, joissa yhdessä klassisessa kuvassa Muumipappa lukee Agatha Christietä. Tämä tuntuu juuri sopivan kierolta ja lempeältä tavalta täyttää kohta.

4. Kirja on Otavan kirjaston kirjalistalla
Klassikot ja niin sanottu korkeakirjallisuus ovat minulle aina haaste. Otavan kirjaston listalta olen lukenut muutaman kirjan, mutta nyt olisi aika löytää jotain uutta. Työkaveri suositteli Anne Svärdin Veraa, joka jäi mieleen. Itse voisin puolestani vinkata tähän muille Margaret Atwoodin Testamentit, joka jatkaa Orjattaresi-kirjan maailmaa. Kirjavinkit.fi:stä löytyy muuten erinomainen listaus Otavan kirjaston kirjoista vinkkeineen, sieltä kannattaa ehdottomasti kurkata.

https://www.kirjavinkit.fi/sarjat/otavan-kirjasto/
5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat
Jälkisanat löytyvät yllättävän monesta kirjasta. Tämä haastekohta täyttyi jo vuoden ensimmäisellä kirjalla Mona Kastenin Save You – Kuilu välissämme.

6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset
Tässä kohtaa jouduin ensin selvittämään, missä kaikkialla talviolympialaisia on edes pidetty. Vaihtoehdoiksi nousivat muun muassa Oslo, Sapporo, Torino, Milano ja Peking. Olen itse ollut töissä Pekingissä kesäolympialaisissa, joten sinne sijoittuva kirja kiinnostaisi erityisesti. Oslo on kuitenkin kirjallisesti helpoin vaihtoehto, ja lainasinkin jo Siri Østlin Piikikkäitä asioita, vaikkei se ihan lukulistalla olekaan. Toisaalta Osloon sijoittuu valtava määrä dekkareita, joten vaihtoehtoja riittää.

7. Romanttinen viihdekirja
Romanttisia viihdekirjoja tulee luettua vuoden mittaan useampi, joten tästä täytyy vain poimia sopiva. Omalla lukulistalla helmikuussa ilmestyvä Anna-Maija Naakan Sydän ladulla on vahva ehdokas.

8. Kirjassa ei rakastuta
Tämä voi romaanien puolella olla yllättävän vaikea kohta, mutta tietokirjoista varmasti löytyy sopiva. Täytän tämän varmaan heti, kun sellainen osuu eteen.

9. Kirjassa on jääkiekkoilija
Melkein jo nappasin tähän Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki-sarjan toisen osan, varsinkin kun Annukka Salaman Sulamispiste on jo luettu. Mutta kun Otava ilmoitti julkaisevansa Heated Rivalry -sarjan suomeksi, niin eiköhän siinä ole tämän kohdan nappivalinta.

10. Kirjassa leikataan
Tätä on vaikea suunnitella etukäteen. Katsotaan, mitä tulee vastaan. Tällä hetkellä luen kirjaa, jossa katkotaan kauloja, mutta onko se sitten leikkaamista…? Viimeistään joulukuussa keittokirja pelastaa tilanteen, jos mikään muu ei täsmää.

11. Kirjassa on 400–500 sivua
Suurin osa lukemistani kirjoista osuu luontevasti tähän haarukkaan. Kevään lukulistalta ainakin Kaisa Ikolan Klaanin tulevaisuus sopii sivumäärältään tähän.

12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu
Tämä on itse asiassa minun ehdottamani haastekohta! Nykyään julkaistaan paljon kirjoja, joiden nimiä ei käännetä, joten vaihtoehtoja riittää. Itse valitsen tähän Kaylie Smithin Phantasman. Sana tulee latinasta ja kreikasta ja tarkoittaa muun muassa illuusiota ja kummitusta eli jo pelkkä nimi lupaa paljon.

13. Kirjassa on syntymäpäivät
Näitä tulee vastaan ihan huomaamatta lukemalla. Jos tähän haluaa täsmävalinnan, Salla Simukan Neljät syntymäpäivät ja yhdet hautajaiset on erinomainen vaihtoehto.

14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite
Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjat on vielä lukematta, joten taidan aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta tässä kohtaa.

15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu
Kevään lukulistalta tähän sopisi Devney Perryn Varpusten kilpi tai Brynne Weaverin dark romance -kirjat Viikate & Varpunen tai Nahkuri & Kiuru, kun sarjan ensimmäinen osa on jo kuunneltuna.

16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille
Luen paljon molemmille kohderyhmille suunnattuja kirjoja, joten eiköhän tähän löydy sopiva kirjailija. Annukka Salamalta odotan uutuutta, eikös sieltä ollut tulossa joku kuuma maalaisromanssi?

17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus
En edelleenkään lupaa lukea Sinuhe egyptiläistä, vaikka se tähän sopisi. Mutta Elena Armaksen Amerikkalainen kämppiskokeilu voisi hyvinkin päätyä tähän kohtaan.

18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen
Romantasia tuntuu varmalta valinnalta. Tällä hetkellä lainassa on Penn Colen Ikiliekin kipinä, jossa yhdistyvät romantiikka ja fantasia.

19. Kirjan nimessä on jokin talon osa
Marlen Haushoferin Seinä on varauksessa, joten taidan lukea sen tähän.

20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista
Tämä tapahtuu todella harvoin, sillä useimmissa hahmoissa on jotain ärsyttävää tai heille tapahtuu jotain pahaa. Yritän löytää kirjan, jossa joku hahmoista ainakin tekee jotain, mitä itsekin haluaisin tehdä.

21. Kirjassa käydään museossa
Luulin tätä todella vaikeaksi kohdaksi, mutta se täyttyikin yllättävän helposti Rebecca Rossin Armottomissa valoissa. Myös Jennifer L. Armentroutin Kultaluinen kruunu, jota luen parhaillani, sopii tähän.

22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen
Sininen on yllättävän yleinen väri kirjojen kansissa, joten tästä ei liene ongelmaa. Varasuunnitelmana lukulistalta löytyy Marja Aarnipuron Sininen ruusu.

23. Cozy crime –dekkari
Lukulistalta löytyy useampi cozy crime -dekkari. Tällä hetkellä kirjapinossa on Eeva Loukolan Viimeinen jälki. Keväällä ilmestyy myös Hanni Maulan Teetä ja teräaseita.

24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto
Jenni Multisillan Kuka viimeiseksi jää sijoittuu huvipuiston kulisseihin. Ja jos Stephen Kingin Joyland ei olisi jo luettu, se olisi täydellinen tähän. Se on Kingin pehmeämpää kauhua parhaimmillaan.

25. Matkakertomus
Olisi ihanaa lukea ihan aito matkakertomus, mutta saatan silti päätyä romaaniin. Voisikohan Janette Backin Satunnaisten aaltojen teoria mennä tähän?

26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu
Toivon kovasti, että TJ Klunen kirjoja suomennetaan lisää tänä vuonna. Niissä on onnellisia loppuja, ja suosittelen lämpimästi niitä, jotka olen jo lukenut.

27. Kirjassa on puutarha
Melissa da Costan Toivoa versovat päivät on ollut pitkään lukulistalla ja sopisi tähän täydellisesti.

28. Kirjassa tanssitaan
Tämäkin kohta täyttynee luonnostaan lukemalla. Nuortenkirjoissa on usein tanssiaisia, ehkä Mona Kastenin Save Us, joka päättää Maxton Hall -trilogian, sisältää vielä yhdet.

29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle
Jos en olisi jo lukenut V. E. Schwabin Addie LaRuen näkymätöntä elämää, se menisi suoraan tähän.

30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
Tämä kohta hämmentää. Harvoin molemmat vanhemmat ovat kadonneet, mutta kuolleet tai poissaolevat kelpaavat. Jos vanhempia ei mainita ollenkaan, lasketaanko se? Ehkä etsin suosiolla ne kadonneet.

31. Kirjassa on soittolista tai mainitaan jokin biisi
Soittolistat ovat yleistyneet kirjoissa, joten uskon törmääväni tähän helposti.

32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna
Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna ilmestyy uutena painoksena helmikuussa, täydellinen hetki tutustua tähän klassikkoon.

33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias
Hmm. Löytyisikö tähän yli tuhatvuotias haltija tai moraalisesti harmaa mieshahmo? Laskettaneen.

34. Kirjassa mennään piiloon
Tätä on yllättävän vaikea suunnitella, ellei valitse Puppe leikkii piilosta. Ehkä fantasia tai dekkarit pelastavat.

35. Kirjassa on lyhyet luvut
Claire Keeganin Nämä pienet asiat on vielä lukematta, ja siinä on ainakin lyhyet luvut.

36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen
Tähän sopii oikeastaan kaikki lukemani kirjat. Kollegojen kanssa keskustellaan paljon lukemisesta ja jaetaan vinkkejä.

37. Kirja liittyy radioon tai televisioon (Yle 100 vuotta)
Harmittaa, että luin jo viime vuonna Niko Saarisen elämäkerran. Mutta eiköhän tähänkin löydy vielä jotain sopivaa.

38. Kirjassa keräillään jotain
Rakastan keräilyä, mutta kirjoissa intohimoiset keräilijät ovat harvassa. Muumimukeista kertova kirja on jo luettu, joten vinkit ovat erittäin tervetulleita.

39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Joka vuosi tulee luettua uusia kirjailijoita. Maaliskuussa ilmestyvä Alex Asterin Lightlark voisi sopia tähän.

40. Kirja sijoittuu syksyyn
Syksy on lempivuodenaikani, ja uskon löytäväni kirjan, jossa höyryävät juomat, viltit ja hämärä tunnelma ovat pääosassa.

41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis
Kevään varauksista kauneimpia on Lauren Robertsin Reckless. Nimistä eniten sykähdyttää Leena Paasion Lännessä loistaa majakka.

42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä
Tähän luin jo Satu Rämön Tinnan. Monissa kirjoissa käytetään muitakin kieliä elävöittämään tekstiä. Kaisu Tuokon Petoksessa voi hyvinkin olla ruotsia mukana.

43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi
Minulla ei ole yhtä ainoaa lempikirjailijaa, mutta Matt Haig on ehdoton suosikki. Keskiyön kirjastolle on tulossa englanniksi jatko-osa The Midnight Train. Toivon todella, että se suomennetaan tänä vuonna.

44. Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Wikipediasta löytyy lista ehdokkaista ja voittajista. Ehkä luen vihdoin Ville Verkkapuron Peten. Siinä on kuulemma mukana tuttuja hahmoja kotikaupungista.

45. Kirjassa on kiusaamista
Kiusaaminen on vaikea aihe. Viime vuonna luin Jonna Joutsenen Näin voitat vihaajasi, joka sopi tähän kohtaan.

46.-48. Trilogian ensimmäinen osa / toinen osa / kolmas osa
Pidän sarjoista, ja trilogia on juuri sopivan mittainen. En vielä tiedä, luenko yhden kokonaisen trilogian vai poimin osat eri sarjoista.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2026
Luen paljon uutuuksia, joten tämä on helppo. Yleensä jätän tämän viimeiseksi, varmuuden vuoksi.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Tämä täyttyy joka vuosi kollegoiden vinkeillä. Kahvitunneilla kannattaa kuunnella tarkasti. Ja jos et työskentele kirjastossa: lähes kaikki blogini ja kirjagram-tilini kirjat ovat suosituksia. Nappaa niistä yksi tähän kohtaan. 📚

Kommentit
Lähetä kommentti