Kun sivuhahmo astuu valoon – Tinna palautti uskoni Hilduriin

Satu Rämö: Tinna (WSOY 2025)

Olin jo melkein valmis jättämään Hildurin Islantiin.
Edellinen kirja sai minut epäröimään. Rakel ei enää vetänyt samalla tavalla kuin sarjan kolme ensimmäistä osaa, ja mietin hetken, oliko tarina jo sanonut sanottavansa. Onneksi en luovuttanut. Tinna muistutti, miksi tähän sarjaan alun perin ihastuin.

Satu Rämö on nimittäin onnistunut luomaan Hildurin ympärille ilmiön, jollaista suomenkielisessä kirjallisuudessa harvoin nähdään, jos koskaan. Kirjasarja elää vahvasti myös sivujen ulkopuolella. Tammikuussa ensi-iltansa saava, ensimmäiseen osaan perustuva kuusiosainen tv-sarja on tuonut jo ennakkoon Hildurin pariin jälleen aivan uusia lukijoita. Ja se tuntuu ansaitulta.

Tinna on Hildur-sarjan viides osa, ja tällä kertaa katse kohdistuu tuttuun mutta silti arvoitukselliseen sivuhahmoon. Tinna, Hildurin sokea täti, on ollut mukana taustalla alusta asti. Hän on ollut turvallinen aikuinen, joka on pitänyt Hildurista huolta tämän vanhempien menehdyttyä onnettomuudessa. Nyt Tinna pääsee viimein ääneen.

Kirjan suurimpia vahvuuksia on tapa, jolla Tinnan sisäinen maailma avautuu lukijalle. Hänen ajatuksensa perheestä, vastuusta ja arjen pienistä rutiineista piirtyvät rauhallisesti mutta vaikuttavasti. Sokean arki on kuvattu asiantuntevasti ja kiinnostavasti ilman päälleliimattua selittelyä. Tässä kirjassa oppii huomaamattaan uutta ja ehkä katsoo omaa arkeaan hetken toisin silmin.

Mutta kyseessä on sentään dekkari, joten murhakin kuuluu asiaan. Tarina käynnistyy karulla ja islantilaisittain tunnelmallisella kohtauksella, kun Hildur on mukana ajamassa lampaita ylängöiltä alas laaksoihin. Maastosta löytyy ruumis, jonka korpit ovat nokkineet tunnistamattomaksi. Siitä alkaa tutkinta, jossa palaset loksahtelevat paikalleen tuttuun Hildur-tyyliin. Mutkia riittää, mutta lopussa kaikki tuntuu, niin kuin hyvän dekkarin kuuluukin, täysin loogiselta.

Tinna oli minulle selkeä ryhtiliike sarjassa. Se syvensi tuttua maailmaa, toi uuden näkökulman ja muistutti, että parhaimmillaan Hildur ei ole vain rikosten ratkoja vaan myös tarina ihmisistä, siteistä ja selviytymisestä karussa ympäristössä.

Ja kyllä, kirja jäi juuri siihen kohtaan, että jatkoa on vaikea olla odottamatta.
Jos saan esittää pienen toiveen, jonain päivänä haluaisin lukea kirjan nimeltä Hulda.
Tämä sarja ansaitsee sen, ja lukija myös.