Sydän, joka eksyi ladulta ja löysi ehkä jotain muuta

 

Sydän ladulla (Docendo 2026) on Anna-Maija Naakan esikoisromaani ja samalla Pohjoisen kutsumat -sarjan avaus. Tartuin siihen helmikuun pakkasissa, juuri kun talviolympialaisten huuma oli vielä tuoreessa muistissa, ja ajankohta oli täydellinen. Kirjan sivuilta leijui kylmä hengitys, suksien suihke ja Lapin sininen hämärä. Välillä teki mieli pakkautua toppahaalariin ja varata junalippu kohti pohjoista.

Päähenkilö Lumi Salenius on toimittaja, jonka sydän on särkynyt ja jonka työ ei enää tunnu omalta. Kun päätoimittaja siirtää hänet väliaikaisesti urheilutoimitukseen, se ei varsinaisesti sytytä kipinää, ennen kuin ensimmäinen juttukeikka heittää hänet keskelle mysteeriä. Tuore olympiavoittaja, hiihtäjä Elmeri ”Elmo” Valo, on kadonnut.

Tästä alkaa tarina, joka liikkuu nopeammin kuin vapaan hiihtotavan loppukiri. Vihjeet johdattavat Lumin Lappiin, missä mukaan liittyy freelancekuvaaja Miika, espanjalaisine juurineen, tummine silmineen ja temperamenttisine heittoineen. Matkalla ehditään säikytellä poroja, kohdata haulikkoa pitelevä isäntä ja juoda pontikkaa mökissä keskellä ei mitään. Rehellisesti sanottuna tämä kirja ei jäänyt kahvitauolle.

Kirjan alku oli todella vetävä. Nautin toimittajatyön kulmasta ja siitä, miten tarina kulki mysteerin siivittämänä eteenpäin. Jossain vaiheessa tunnelma kuitenkin muuttui, kuin olisi siirrytty ladulta umpihankeen. Olin ajatellut, että Elmon löytyminen olisi tarinan selkeä huipennus, mutta kerronta jatkui vielä sen jälkeen tavalla, joka tuntui hieman irralliselta aiemmasta rytmistä. Tiivistys olisi tehnyt kokonaisuudelle hyvää.

Olisin myös kaivannut Lumin taustatarinaa esiin aiemmin. Hänen suhteensa syömiseen ja kehoon vihjaillaan pitkin matkaa, mutta ilman kontekstia nuo kohdat tuntuivat pistoksilta, jotka häiritsivät, vaikka osasi ajatusten alkuperää epäilläkin. Kun taustaa lopulta avattiin, moni asia loksahti paikoilleen, ehkä jopa liiankin myöhään.

Silti Lumi on vahva ja kiinnostava päähenkilö. On virkistävää lukea romaani, jossa pääosassa on entinen urheilija. Lasteni harrastusten myötä yleisurheilukentät ovat minulle tuttuja, joten Lumin ajatukset suorittamisesta ja kehosta tuntuivat aidosti tunnistettavilta. Ehkä juuri siksi olisin toivonut tarinaan vielä enemmän itse hiihtoa, kirjan nimikin kun viittaa vahvasti ladulla kulkemiseen.

Romantiikkaa ei onneksi säästelty. Kipinää, katseita ja jännitettä riitti sen verran, että kirjaa voi hyvillä mielin kutsua urheiluromanssiksi. Kiinnostuksen kohdekaan ei ollut kirjan alusta asti päivänselvä, mikä ilahdutti. On ilo huomata, että urheilu löytää tiensä myös kotimaiseen viihdekirjallisuuteen.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitin tämän kohtaan 34, Kirjassa mennään piiloon. Ja piiloonhan tässä mennään, sekä konkreettisesti Lapin erämaahan että omilta tunteilta. Kaikki eivät ehkä löydä perille ensimmäisellä yrityksellä, mutta matka on silti kokemisen arvoinen.