Vaikka henki menisi – mitä jos tietäisit kuolevasi viikon päästä?

Helmikuu menee eteenpäin. Päivät pitenevät hiljalleen, mutta oma lukemiseni ei juuri nyt ota tuulta alleen. Tiedätkö sen tunteen, kun kirjat kyllä kiinnostavat ajatuksena, mutta keskittyminen harhailee ja sivut eivät imaise mukaansa? Sellaisessa lukutahdissa tartuin kuukauden toiseen kirjaan, Holly Jacksonin Vaikka henki menisi -teokseen. Alkuteos on Not Quite Dead Yet ja suomennoksen on tehnyt Leena Ojalatva. Kustantajana toimii Tammi (2026).

Ajatus on kieltämättä loistava. Nuori nainen saa surmansa, mutta ei kuole heti. Hänellä on viikko aikaa ennen kuin vammat vievät voiton. Viikko aikaa selvittää, kuka hänet tappoi. Uhrista tulee oman murhansa tutkija.

Nerokasta. Oikeasti.

Silti jokin jäi puuttumaan.

Lyhyt juonikuvaus

Päähenkilö Jet, oikealta nimeltään Margaret Mason, joutuu väkivallan uhriksi heti kirjan alussa. Lääkärit kertovat karun totuuden: hän ei selviä. Kuolema tulee viikon sisällä. Jet päättää käyttää viimeiset päivänsä selvittääkseen, kuka häntä yritti tappaa ja miksi. Tutkimukset johdattavat hänet oman lähipiirinsä pariin, jossa mikään ei ole aivan sitä miltä näyttää ja menneisyydessä on jo aiemmin tapahtunut hämäriä asioita.

Hyvä idea, mutta etäinen tunne

Muistan, etten erityisemmin innostunut myöskään Kiltin tytön murhaopas -kirjasta, vaikka en enää tarkkaan muista miksi. Ehkä tässä oli jotakin samaa. Rakenteellisesti kaikki on kohdallaan. Juoni on kiinnostava ja etenee ripeästi. Silti kirja ei saanut minua koukkuun.

Jet kuolee heti alussa, vaikka ei varsinaisesti vielä kuole. Se on dramaattinen asetelma, jonka pitäisi repiä lukija mukaan tunnetasolla. Mutta hänen kohtalonsa ei herättänyt minussa suuria tunteita. Ei järkytystä, ei syvää surua, ei edes kunnollista suuttumusta. Se on ehkä kirjan suurin ongelma. Kun panoksena on päähenkilön elämä, toivoisi sydämen hakkaavan vähän kovempaa.

Myös lähipiiri jäi etäiseksi. Kaikki tuntuivat hieman oudoilta, hieman epäilyttäviltä, mutta eivät tarpeeksi eläviltä. Salaisuuksia kyllä oli, ja aiemmista hämäristä tapahtumista vihjailtiin, mutta henkilöhahmot jäivät pinnallisiksi. He liikkuivat juonen palveluksessa, eivätkä tuntuneet hengittäviltä ihmisiltä.

Keskinkertaisuudesta on vaikea kirjoittaa

On yllättävän hankalaa kirjoittaa kirjasta, joka ei ole huono, muttei myöskään erityisen hyvä. Jos kirja on loistava, sanat tulvivat. Jos se on kehno, perusteluja löytyy helposti. Mutta keskinkertainen kirja? Se vain on.

Vaikka henki menisi ei ärsyttänyt minua. Se ei myöskään sykähdyttänyt. Juoni oli tarpeeksi vetävä, jotta jaksoin lukea ja kuunnella sen loppuun, mutta en missään vaiheessa kokenut pakottavaa tarvetta palata sen pariin. Lukeminen oli enemmän tasaista etenemistä kuin hengästynyttä ahmimista.

En pitänyt myöskään loppuratkaisusta. Se ei tuntunut ansaitulta tai erityisen oivaltavalta. Silti annoin kirjalle kolme tähteä Goodreadsissa. Ehkä siksi, että idea todella on hyvä. Ehkä siksi, että juoni kantoi henkilöhahmojen ohi. Ehkä siksi, että lukujumissa kolme tähteä on jo pieni voitto.

Haastekohtaan ja eteenpäin

Helmet-lukuhaasteessa sijoitin kirjan kohtaan 22, kirjan kannen pääväri on sininen. Ainakin jokin loksahti kohdalleen.

Tämä ei ollut minulle helmikuun kohokohta, mutta ei myöskään lukukokemus, jota katuisin. Ehkä tämä oli enemmänkin muistutus siitä, että loistava idea ei yksin riitä. Tarina tarvitsee myös sydämen.

Ja ehkä myös lukijan, jolla on juuri oikea hetki sille kirjalle.