Aaltojen vietävänä – rakastuin, unelmoin ja melkein varasin lennot Australiaan

 

Janette Backin Satunnaisten aaltojen teoria (Otava 2026) tuli elämääni juuri oikeaan aikaan, ja ehkä vähän vaarallisesti. Nimittäin tämä kirja ei ainoastaan vienyt mukanaan, vaan herätti henkiin myös vanhan, pölyttyneen haaveen: Australia. Ja nyt se taas kuiskii korvaan.

Olen seurannut Janettea somessa jo pidempään, ja hän on juuri sellainen tyyppi, joka jää mieleen. Oman tiensä kulkija, omalla äänellään, ja se ääni kantaa niin kirjallisuuden kuin ilmailunkin maailmaan. Lentoemännän työ kuljettaa häntä pitkin maapalloa, ja se avoimuus, uteliaisuus ja elämänjano välittyy vahvasti myös hänen tavastaan kertoa tarinoita. Kun kuulin, että esikoiskirja on tulossa, olin heti mukana lähtöportilla. En tiennyt juonesta mitään, mutta mielessäni paistoi aurinko ja laineet liplattivat rantaan.

Ja kun paljastuksia alkoi tipahdella lisää, surffiromanssi Australiassa, olin täysin myyty.

Kirja saapui minulle täydelliseen hetkeen: miniloma asuntoautossa, muiden laskiessa keväthangilla. Minä kääriydyin vilttiin, otin hyvän asennon ja annoin aaltojen viedä. Ja kyllä ne veivät, luin kirjan nopeasti, melkein ahmien, ja ihastuin täysin.

Tarina seuraa Emmiä, jonka vaihto-oppilasvuosi ei todellakaan ala ruusuisesti. Host-perhe menee vaihtoon, kotiin ei ole paluuta, ja edessä on vain halu ottaa kaikki irti siitä, mitä Australia voi tarjota. Emmi päätyy surffileirille ja siihen vapauden tunteeseen, jonka vain meri ja lauta voivat antaa. Aalloilla häntä ohjaa Atlas, nuori surffauksen maailmanmestari ja kylän oma kultapoju. Alku on vähän kireä, kipinät sinkoilevat enemmän ärsytyksestä kuin ihastuksesta, mutta noh, tiedättehän. Kaikki ei pysy pinnan alla kovin pitkään.

Tämä kirja ei kuitenkaan jää pelkäksi romanssiksi. Se on kasvutarina, irti päästämistä, itsensä löytämistä ja sitä tunnetta, kun maailma yhtäkkiä avautuu eteen aivan uudella tavalla.

Ja sitten se henkilökohtainen osuus, joka teki tästä lukukokemuksesta vieläkin merkityksellisemmän.

Kun olin pieni, isäni matkusti Australiaan. Hänen kertomuksensa jättimäisistä puista ja oudoista, ihmeellisistä eläimistä iskostuivat syvälle. Minulla oli pehmokenguru ja -koala, ja kaulassani roikkui koalariipus, olin täysin myyty sille mantereelle, vaikka en ollut koskaan siellä käynyt.

Parikymppisenä olin vähän eksyksissä, kuten Emmi. Päätin silloin, että lähden Australiaan, töihin tai opiskelemaan. Selvitin working holiday -viisumia, olin yhteydessä ihmisiin, olin jo melkein menossa. Muistan vieläkin yhden puhelun, jossa tulevaisuus tuntui olevan aivan käden ulottuvilla. Mutta elämä teki sen, mitä se usein tekee, heitti eteen toisen polun. Päädyin töihin Pekingin olympialaisiin. Ajattelin silloin, että Australia odottaa kyllä vielä vuoden.

No, ei se ihan niin mennyt. Kiinasta palattuani tapasin nykyisen aviomieheni, ja elämä lähti aivan toiseen suuntaan.

Mutta haave ei koskaan kadonnut kokonaan.

Ja nyt tämä kirja, se puhalsi siihen taas eloa.

Tarina itsessään oli ihana. Alussa oli pientä kankeutta, ja paikoin runsas puhekielisyys hieman töksähti, mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä vähemmän sillä oli merkitystä. Uppouduin täysin Emmin kokemuksiin, siihen “elämäni vuosi” -fiilikseen, vaikka kyse olikin puolikkaasta. Atlas oli juuri sellainen kuin odotinkin, ehkä vähän liiankin helppo ihastuksen kohde, ja Emmissä tuntui olevan ripaus kirjailijaa itseään: elämäniloa, rohkeutta ja lämpöä.

Ja kyllä, sanon sen suoraan, tämä on täysi kymppi. Toivon todella, että Janettella on jo seuraava tarina työn alla, koska minä olen valmis palaamaan hänen maailmaansa milloin tahansa.

Yksi ihana yksityiskohta oli Emmin hyräilemä Täältä tullaan. Musiikki tuo tarinoihin oman kerroksensa, se tunnelma, se fiilis. Ja plussaa siitä, että kirjan soittolista löytyy Spotifysta. Rakastan tällaisia pieniä lisämausteita.

Helmetin lukuhaasteessa sijoitin tämän kohtaan: 20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista. Hetken aikaa voisin olla Emmi, nähdä maailman yhtä valoisasti ja avoimesti. Ja ehkä hetken myös Atlas, vain siksi, että tietäisin, miltä tuntuu liitää aallon harjalla täydellisessä tasapainossa.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka kaipaavat ripauksen aurinkoa, suolavettä iholle ja sydämeen sitä kutkuttavaa tunnetta, kun kaikki on vielä mahdollista.