Kun kirja ei kanna – pitäisikö sarja uskaltaa jättää kesken?

Sarah J. Maas: Varjojen kuningatar (Gummerus 2019, suomentanut Sarianna Silvonen)

Maaliskuu oli lukemisen kannalta suoraan sanottuna katastrofaalinen. Keskittymiskyky oli kateissa ja jaksaminen niin heikkoa, että sain luettua koko kuukauden aikana vain yhden kirjan, ja sekin oli mangaa. Useampi kirja jäi kesken, ja äänikirjana kulki mukana tämä Lasipalatsi-sarjan neljäs osa, enemmänkin sinnittelyn kuin innostuksen voimalla.

Huhtikuun alussa päätin vaihtaa äänikirjan fyysiseen kirjaan ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Tämän kirjan kohdalla eteneminen ei kuitenkaan ollut nautinnollista uppoutumista, vaan pikemminkin päättäväistä tarpomista sivu sivulta eteenpäin. Se ehkä kertoo kaiken olennaisen.

On hassua, miten saman kirjailijan tuotanto voi herättää niin erilaisia tunteita. Maasin ACOTAR-sarja on minulle romantasian kirkkainta kärkeä, sellaista, joka imaisee mukaansa ja saa unohtamaan ajantajun täysin. Lasipalatsi-sarja taas ei vain löydä paikkaansa mielessäni. En saa kunnollista samaistumispintaa hahmoihin, vaikka heidän kohtalonsa ovatkin suuria ja panokset korkealla. Tarina on mittakaavaltaan valtava, ehkä jopa liiankin eeppinen omaan makuuni, jolloin henkilökohtainen kosketus jää etäiseksi.

Ehkä suurin ongelma on kuitenkin tunne tai oikeastaan sen puute. Yhtenäkään hetkenä en ole tämän sarjan aikana kokenut sitä pakottavaa tarvetta jatkaa vielä yksi luku. Sitä tunnetta, kun kirjaa ei malttaisi laskea käsistään. Lukeminen jää helposti kesken, siirtyy huomiseen ja lopulta seuraavaan viikkoon. Edes äänikirjamuoto ei pelastanut tilannetta, vaikka usein juuri se auttaa vaikeampien kirjojen yli. Tällä kertaa ei auttanut sekään.

Silti huomaan toistuvasti palaavani sarjan pariin. Jokaisen osan jälkeen pohdin, miksi jatkan, ja silti seuraava osa löytyy jossain vaiheessa kirjastokassista. Ehkä kyse on jonkinlaisesta lukijan sitkeydestä tai itsepäisyydestä. Kun sarja on jo valmiiksi saatavilla, tuntuu oudolta jättää se kesken. Ikään kuin tarinalle olisi velkaa sen loppuun saattamisen.

Mutta olen alkanut miettiä, pitääkö oikeasti olla.

Lukemisen pitäisi kuitenkin olla ennen kaikkea nautinto, ei suoritus. Aika on rajallinen, ja lukulistalla odottaa loputtomasti kirjoja, jotka saattaisivat tarjota juuri sitä, mitä tältä sarjalta olen kaivannut, uppoutumista, tunnetta ja pakahduttavaa tarvetta kääntää seuraava sivu.

Ehkä suurin kysymys ei olekaan, teenkö virheen, jos jätän sarjan kesken. Ehkä oikea kysymys on, mitä menetän, jos en jätä.

Onko sinulle vaikeaa luopua kesken jääneestä kirjasarjasta, vai osaatko sulkea kirjan ilman tunnontuskia?