L.K. Steven: Hopeaviitta – maaginen mafia, kostotarina ja yksi kohtalokas näky

L.K. Steven: Hopeaviitta 

(WSOY 2026, Natasha Vilokkinen)

On aina pieni riski tarttua uuteen fantasiamaailmaan heti useamman vahvan fantasiakirjan jälkeen. Joskus käy niin, että kaikki alkaa tuntua samalta: akatemioita, valittuja sankareita, vaarallista magiaa ja synkkiä salaisuuksia. Siksi yllätyin siitä, kuinka nopeasti Hopeaviitta onnistui vetämään minut mukaansa. Ehkä syynä oli sauvamagia, jota ei enää nykyfantasiassa näe kovin usein. Potter-sukupolvi teki siitä ikonisen, mutta sen jälkeen monet fantasiakirjat ovat kulkeneet aivan toiseen suuntaan. Tässä sauvat kuitenkin napsahtavat taas käteen tavalla, joka tuntuu samaan aikaan nostalgiselta ja tuoreelta.

Kirjan päähenkilö Saffron Killoran valmistuu Hopeaviitta-akatemiasta, joka on käytännössä maaginen poliisiakatemia. Jo prologi tekee selväksi, ettei kyse ole kevyestä akatemiafantasiasta: Saffronin vanhemmat murhataan hänen ollessaan kuusivuotias, ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän kantaa edelleen mukanaan huolellisesti piilotettua kostosuunnitelmaa. Murhaajien jäljet johtavat Verikuihin, maagiseen rikollisjärjestöön, joka tuntuu enemmän mafialta kuin tavalliselta pahisjoukolta.

Pidin erityisesti siitä, ettei kirja jää pyörimään pelkän koulumaailman ympärille. Akatemia toimii lähtölaukauksena, mutta tarina muuttuu nopeasti paljon vaarallisemmaksi. Viimeinen taikakoe menee katastrofaalisesti pieleen, kun Saff paljastaa vahingossa suurimman salaisuutensa: hän on immuuni taialle.

Ja siinähän vasta herkullinen lähtökohta onkin.

Fantasiakirjoissa erityiskyvyt ovat yleensä selkeitä etuja, mutta tässä taikaimmuniteetti on yhtä aikaa lahja ja ongelma. Saffia ei voida hallita tai vahingoittaa taialla samalla tavalla kuin muita, mutta toisaalta häntä ei myöskään voida parantaa taikuudella. Kyky tekee hänestä vaarallisen vallanpitäjien silmissä, eikä maailma tunnu suhtautuvan poikkeavuuksiin kovin lempeästi. Ymmärsin hyvin, miksi Saff pitää ominaisuutensa salassa, vaikka samaan aikaan mietin jatkuvasti, että eikö juuri tällainen kyky olisi täydellinen Hopeaviitalle?

Kirjan vahvinta antia oli kuitenkin Verikuihin soluttautuminen. Rikollisjärjestön tunnelmassa on juuri sopivasti uhkaa, ylellisyyttä ja likaista valtapeliä. Saffin täytyy ensin viettää aikaa vankilassa ja esittää julkisesti häpeään joutunutta entistä Hopeaviittaa päästäkseen lähelle vihollisiaan. Siitä alkaa tarinan osa, joka tuntui paikoin lähes fantasiaversiona rikosdraamasta.

Ja sitten on tietenkin Levan.

Verikuiden johtajan poika, mies, jonka Saff näki näyssään jo ennen tapaamista. Näyssä hän suutelee tätä ja tappaa hänet. Klassinen enne? Kyllä. Toimiko se silti? Ehdottomasti. Tiesin koko ajan, mihin suuntaan tarina oli kulkemassa, mutta juuri väistämättömyys teki suhteesta kiinnostavan. Tunnelmassa on sellaista hitaasti kiristyvää jännitettä, että välillä tuntui kuin kirja olisi kuiskannut lukijalle: “tämä ei tule päättymään hyvin, mutta katsotaan nyt silti.”

Pidin myös kirjan magiasysteemistä todella paljon. Taikuus ei ole ehtymätön voima, vaan eräänlainen kaivo, joka voi kuivua tyhjiin. Sitä täydennetään nautinnolla tai kivulla, mikä tekee magiasta hyvin henkilökohtaisen ja hieman vaarallisenkin tuntuisen. Lisäksi loitsujen rakenne oli yksi kirjan kiinnostavimmista yksityiskohdista: loitsun etuliite kertoo, ovatko loitsijan aikeet hyvät vai pahat. Rakastan tällaisia pieniä maailmarakennuksen yksityiskohtia, jotka tekevät fantasiasta aidosti omanlaisensa.

Vaikka kirjassa oli paljon tuttuja elementtejä ja välillä selviä kaikuja muista fantasiatarinoista, L.K. Steven onnistuu rakentamaan niistä oman, erittäin vetävän kokonaisuuden. Hopeaviitta ei ehkä keksi fantasiaa uudelleen, mutta se tekee monta vanhaa asiaa niin viihdyttävästi, etten oikeastaan edes kaivannut mitään täysin mullistavaa.

Ja rehellisesti sanottuna: jos kirjassa on maaginen mafia, salainen kostosuunnitelma, vaarallinen näky tulevaisuudesta ja romanttinen katastrofi odottamassa kulman takana, olen jo valmiiksi aika vastaanottavainen.

Palaan tähän maailmaan erittäin mielelläni heti, kun seuraava osa ilmestyy.