Petos vei jälleen Kristiinankaupungin kaduille ja herätti myös oman kirjoittamisen kipinän

Kaisu Tuokko: Petos (Otava 2026)

Paluu kesäiseen Kristiinankaupunkiin tuntui jälleen siltä kuin olisi palannut tuttuun paikkaan vanhan ystävän luo. On oikeastaan hieman erikoista sanoa näin dekkarista, jossa tapahtuu raakoja rikoksia, mutta Kaisu Tuokon kirjoista tulee aina hyvä mieli. Ehkä se johtuu miljööstä, ehkä henkilöhahmoista, tai siitä, miten elävästi hän onnistuu kuvaamaan pienen rannikkokaupungin tunnelman.

Kristiinankaupunki toimii tapahtumapaikkana erinomaisesti. Pohjanmaalla koko ikäni asuneena tunnistan paljon tuttua myös Eevin muistoista. Erityisesti markkinakohtauksissa oli jotain hyvin nostalgista. Lapsuuden markkinat, myyjien huutelut ja tuttu tunnelma tuntuivat hämmästyttävän tutuilta. Taisimme Eevin kanssa kuulla aikanaan samoja markkinamyyjiä.

Petos jatkaa Eevin ja Matsin aikuisuuteen sijoittuvaa sarjaa. Edellisessä osassa, Pimeän hetket, palattiin heidän nuoruuteensa, ja myös seuraava osa, Aamun varjot, joka ilmestyy marraskuussa, sijoittuu aikaan ennen nykyisen sarjan tapahtumia. On ollut kiinnostavaa nähdä näitä hahmoja eri elämänvaiheissa, sillä heidän suhteensa on yksi sarjan suurimmista vahvuuksista.

Tällä kertaa heinäkuiset kesämarkkinat saavat järkyttävän käänteen, kun markkinateltasta löytyy nuoren miehen ruumis. Uhrin henkilöllisyys on aluksi tuntematon, mutta hänen puhelimestaan löytyy yllättävä johtolanka: viimeisin soittoyritys on kohdistunut Eeville. Ajatus siitä, olisiko hän voinut estää tapahtuneen, jää painamaan Eevin mieltä.

Murhatutkintaa johtamaan saapuu jälleen Mats Bergholm. Sekä Eevin että Matsin omat parisuhteet rakoilevat, ja samalla heidän välillään kytevä yhteys nousee jälleen pintaan. Vaikka he yrittävät pitää suhteensa ammatillisena, työn ja yksityiselämän rajat alkavat vähitellen hämärtyä. Tuokko kirjoittaa heidän välisestään jännitteestä niin taitavasti, että huomaan joka kerta lukevani sivuja hieman tavallista nopeammin.

Dekkarijuonen lisäksi kirjassa käsitellään jälleen tärkeää yhteiskunnallista teemaa. Tällä kertaa huomio kohdistuu perhekodeissa asuvien nuorten asemaan ja oikeuksiin. Aihe kosketti minua erityisen paljon. Kaikilla nuorilla ei ole elämässään turvallisia aikuisia tai voimavaroja puolustaa itseään. Kirja muistuttaa siitä, kuinka tärkeää olisi, että jokaisella nuorella olisi edes yksi luotettava ihminen, jonka puoleen kääntyä.

Tämä sarja merkitsee minulle hieman tavallista enemmän myös henkilökohtaisella tasolla. Sain viime vuonna haastatella Kaisu Tuokkoa hänen vieraillessaan kirjastossamme, ja keskustelu hänen kirjoistaan sekä tavastaan kuvata Kristiinankaupunkia jäi mieleeni. Juuri noiden kirjojen innoittamana aloin aikanaan pohtia, voisiko oma keskeneräinen käsikirjoitukseni sijoittua Pietarsaareen.

Kirjoitusprojekti on ollut jo pitkään tauolla, koska energiaa ei yksinkertaisesti ole riittänyt kaikkeen. Silti huomasin tämän kirjan jälkeen ajattelevani tarinaani jälleen. Ehkä kipinä ei sittenkään ole sammunut kokonaan. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että Pietarsaari ansaitsisi oman romaaninsa tai vaikka kokonaisen kirjasarjan. Dekkari siitä ei kylläkään tule, mutta ehkä tänne mahtuisi hieman yliluonnollisiakin sävyjä.

Kiitos, Kaisu Tuokko, jälleen kerran erinomaisesta kesädekkarista. Petos tarjosi juuri sitä, mitä sarjalta odotankin: vahvan miljöön, kiinnostavan rikosmysteerin, koskettavia teemoja ja hahmoja, joiden pariin haluaa palata yhä uudelleen.