Saariston suolaa, romanssia ja kesän taikaa

 

Jenni Multisilta: Kesäkämppikset (Otava 2026)

Kesä tuntui virallisesti alkaneen sillä hetkellä, kun avasin Kesäkämppikset. Olin odottanut kirjaa innolla ja ilahduin, kun sain sen käsiini niin nopeasti. Tunnelmaan oli helppo solahtaa myös siksi, että tapahtumat sijoittuvat lähiseudulle, reilun sadan kilometrin päähän Raippaluotoon. Merenkurkun saaristo on yksi Suomen upeimmista maisemista, ja sen ainutlaatuinen luonto pääsee kirjassa kauniisti esille. Onhan kyseessä myös Suomen ainoa luonnonperintökohde Unescon maailmanperintölistalla. Parempaa ympäristöä kesäromaanille on vaikea kuvitella.

Kesäkämppikset avaa uuden Mökki Kahvilahdessa -sarjan, ja jos tulevat osat ovat yhtä viihtyisiä, saattaa tästä muodostua monen lukijan kesäinen vakiokohde vuosiksi eteenpäin.

Alkuun kirjan päähenkilöt herättivät minussa lähinnä ärtymystä. En olisi vapaaehtoisesti lähtenyt jakamaan mökkiä kummankaan kanssa. Serena on villasukkasuunnittelija, joka saapuu saaristoon viimeistelemään neulekirjaansa ja karkuun sekä rahahuolia että sotkuista rakkauselämää. Leo puolestaan harjoittelee ensimmäistä triathloniaan varten ja haaveilee täydellisestä kesästä, jossa hän saisi keskittyä treenaamiseen ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä.

Mutta kuten arvata saattaa, molemmat ovat varanneet saman mökin.

Koska kumpikaan ei halua luopua kesäsuunnitelmistaan, he päättävät jakaa mökin ja kulut keskenään. Rauhallisesta rinnakkaiselosta tehdään tarkat sopimukset, mutta elämä harvoin noudattaa suunnitelmia. Pikkuhiljaa sekä Serena että Leo tutustuvat kylän asukkaisiin ja tuovat samalla oman lisänsä yhteisön elämään.

Tarinaan syntyy myös viehättävä mysteerijuoni, kun Serena löytää vanhasta lipastosta nipun rakkauskirjeitä. Menneisyyden salaisuus alkaa vähitellen avautua, ja samalla yhteen kietoutuvat niin vanhat muistot kuin uudet ihmissuhteetkin.

Kirjan parasta antia olivat ehdottomasti saaristomaisemat ja kiireetön kesätunnelma. Sivuilta huokuivat lämpimät päivät, suolainen merituuli, valoisat yöt ja pikkukylän yhteisöllisyys. Vaikka oma kesälomani siintää vielä kaukana tulevaisuudessa, pääsin hetkeksi mökkilaiturille, meren ääreen ja pois arjen kiireistä.

Suhdesotkut jätän mielelläni kirjojen sivuille, mutta muuten voisin ottaa tästä kirjasta palasen omaankin kesääni.

Nyt jää vain odottaa, keiden seurassa seuraavassa osassa päästään viettämään kesää – ja palaavatko kaikki tutut hahmot vielä Kahvilahden maisemiin.