SenLinYu: Alchemised – Piinattu | Kun vuoden odotetuin fantasiakirja ei aivan yllä odotusten tasolle

 

SenLinYu: Alchemised – Piinattu (Tammi 2026, suomentaneet Pauli Tapio, Ronja Erkko, Tuulia Tipa ja Marja Mutru)

Jo ennen kuin sain Alchemisedin käsiini, tiesin lukevani yhtä tämän vuoden puhutuimmista kirjoista. Mainoksia siitä näkyi jatkuvasti, varausjonot olivat ympäri Suomea pitkät ja sosiaalinen media tuntui olevan täynnä toinen toistaan ylistävämpiä arvioita.

Kun kirja lopulta päätyi syliini, päätin heti, että se olisi luettava ennen kesäloman alkua. Halusin palauttaa sen seuraavan lukijan iloksi enkä käydä ensimmäisenä lomapäivänä työpaikalla vain siksi, että yli 1000-sivuinen tiiliskivi ei mahdu palautusluukkuun. Siitä muodostuikin pieni kesähaaste, jonka sain lopulta kunnialla maaliin.

Alchemisedin ympärillä oleva ilmiö ei ole syntynyt tyhjästä. Tarina eli aiemmin internetissä nimellä Manacled, Harry Potter -fanifiktiona, jossa pääosissa olivat Draco Malfoy ja Hermione Granger. Sen suosio kasvoi niin suureksi, että SenLinYu rakensi tarinan uudelleen, loi sille kokonaan uuden fantasiamaailman ja julkaisi sen omana romaaninaan.

Olen itsekin kuunnellut alkuperäistä Manacledia äänikirjana Spotifysta samaan aikaan, kun luin Alchemisedia. Se on ollut yllättävän mielenkiintoinen rinnakkaiskokemus, sillä moni asia, joka Alchemisedin alussa tuntui sekavalta, avautui paremmin alkuperäisen tarinan kautta.

Työkaverini seurasivat luku-urakkaani lähes yhtä innokkaasti kuin minä itse.

"No, onko se kaiken hypetyksen arvoinen?"

Huomasin vastaavani lähes joka päivä samalla tavalla.

"Ei... ei ihan."

Ja valitettavasti sama tunne jäi myös viimeisen sivun jälkeen.

Älä ymmärrä väärin. Alchemised on hyvä kirja. Mutta minun kohdallani se ei ollut se viiden tähden lukuelämys, jota odotin.

Ehkä odotukset olivat yksinkertaisesti liian korkealla.

Fantasiamaailma on kiinnostava ja synkkä. Mukana on romantiikkaa, sodan julmuutta, hieman erotiikkaa ja paljon salaisuuksia. Silti jäin kaipaamaan lähes kaikkeen vähän enemmän. Eniten harmitti se, etten koskaan kunnolla kiintynyt päähenkilöihin. Kun hahmojen kohtalo ei tunnu sydämessä asti, myös kaikkein raskaimmat tapahtumat jäävät hieman etäisiksi.

Huomasin tämän erityisen vahvasti verratessani kirjaa Manaclediin. Siellä Draco ja Hermione ovat meille jo valmiiksi tuttuja hahmoja. Siksi heidän kokemansa kärsimys tuntuu heti paljon henkilökohtaisemmalta. Alchemisedissa sama tunneside pitää rakentaa alusta asti, eikä se ainakaan minun kohdallani onnistunut aivan toivotulla tavalla.

Silti kirjassa on paljon sellaista, mistä pidin.

Fantasiamaailma tuntuu huolella suunnitellulta. Alkemia ei lajityypissä ole uusi idea, mutta se toimii tässä hyvin. Erityisesti kirjan viimeinen kolmannes oli mielestäni aivan eri tasolla kuin alku. Hahmojen välinen kemia alkoi vihdoin toimia, tunteet nousivat pintaan ja huomasin yhtäkkiä lukevani paljon ahnaammin kuin ensimmäisten satojen sivujen aikana.

Siinä kohtaa ajattelin, että tätä minä olisin halunnut koko kirjalta.

Haluan nostaa esiin myös suomentajien työn. Fantasian kääntäminen ei ole koskaan helppoa, sillä jokainen uusi maailma vaatii oman kielensä. Oma suosikkini on sana Kalmorja, joka on suomennos englanninkielisestä Necrothralls-sanasta. Se kuulostaa juuri niin kylmältä ja aavemaiselta kuin pitääkin.

Pidin myös siitä, ettei kirja pääty kesken. Nykyään tuntuu lähes oletukselta, että jokaisesta fantasiakirjasta tulee vähintään trilogia. Oli oikeastaan aika virkistävää sulkea kirja ja huomata, että tarina todella sai päätöksensä.

Lyhyesti juonesta

Helena Marino herää sodan runtelemasta maailmasta ilman muistojaan ja joutuu saman tien vangiksi. Paladiaa hallitsevat kuolemattomat nekromantikot, jotka komentavat eläviä kuolleita.

Sodan aikana Helena on toiminut parantajana, mutta hänen muistonsa sodan viimeisistä vaiheista ovat kadonneet. Kuolottomien ylivouti Kaine Ferron vaatii Helenan omakseen ja vie tämän kartanoonsa, jossa Helena joutuu osaksi uuden vallan suvunjatkamisohjelmaa.

Kirja rakentuu kolmesta osasta. Keskimmäinen osa vie lukijan menneisyyteen ja paljastaa vähitellen totuuden Helenan kadonneista muistoista. Samalla koko tarina alkaa näyttää aivan erilaiselta.

Lopulta jäin miettimään, olisinko pitänyt Alchemisedista enemmän, jos en olisi kuullut siitä etukäteen mitään. Jos en olisi nähnyt loputonta hypetystä, odottanut vuoden kirjaa ja verrannut sitä jatkuvasti Manaclediin.

Sitä en tietenkään koskaan saa tietää.

Yhden asian kuitenkin tiedän varmasti: aion kuunnella Manacledin loppuun. Nyt haluan nähdä, miksi juuri siitä tuli ilmiö, joka lopulta synnytti Alchemisedin.

Oletko sinä jo lukenut Alchemisedin? Vastasiko se omia odotuksiasi vai jäikö sinullekin tunne, että hypetys oli hieman suurempi kuin itse lukukokemus?