Heartstopper osa 6 – kielletty kirja, sananvapaus ja miksi tämä rakkaustarina on tärkeä
Alice Oseman: Heartstopper osa 6
Tammi 2026, suomentaja Oona Juutinen
Suomen PEN järjestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa Kiellettyjen kirjojen viikon 5.–11.10.2026 yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa.
Kun laitoin kirjastossa kirjanäyttelyä esille, päätin, että tällä viikolla luen yhden kielletyn kirjan. Kotona odottikin sopivasti Heartstopper-sarjan kuudes ja viimeinen osa.
Alice Osemanin Heartstopper-sarja on mukana kiellettyjen kirjojen listoilla, koska se käsittelee HLBTQ+-teemoja ja sisältää seksuaalisuutta käsitteleviä kohtauksia. Yhdysvalloissa kirjoja on poistettu kouluista ja kirjastoista, ja niitä on jopa luokiteltu pornografisiksi. Se on väite, joka on hyvin kaukana siitä, mitä Heartstopper oikeasti on. Unkarissa kirjakauppa sai sarjan myymisestä suuret sakot, koska kirjaa myytiin ilman muovikäärettä ja ikärajaa. Turkissa sarjaa on myyty ruskeaan käärittynä varoituksella ”vaarallinen lapsille”. (Lähde: Suomen PEN)
Meille tällainen saattaa kuulostaa epätodelliselta. Silti kirjojen kieltäminen ja sensurointi ovat edelleen tätä päivää monissa maissa. Eikä kyse ole aina siitä, että kirja määrätään virallisesti kielletyksi. Kirjojen julkaisemista tai levittämistä voidaan rajoittaa, niitä voidaan poistaa koulujen ja kirjastojen kokoelmista tai niiden saatavuutta voidaan vaikeuttaa.
Kirjaston näkökulmasta tämä on erityisen pysäyttävää. Kirjaston tehtävänä on tarjota ihmisille mahdollisuus löytää erilaisia tarinoita, näkökulmia ja maailmoja. Kaikista kirjoista ei tarvitse pitää, eikä kaikkia kirjoja tarvitse itse lukea. Mutta mahdollisuus valita pitäisi säilyttää.
Yhdysvalloissa Arkansasissa on jopa laki, jonka nojalla kirjastonhoitaja voi joutua vastuuseen alaikäiselle tarjotusta aineistosta ja pahimmillaan saada vankeusrangaistuksen. Voisitteko kuvitella Suomessa tällaista tilannetta?
Toivon todella, että emme totu ajatukseen siitä, että jonkun toisen puolesta voidaan päättää, mitä hän saa lukea. Kirjastot ovat parhaimmillaan paikkoja, joissa saa törmätä ajatuksiin, tarinoihin ja ihmisiin, jotka eivät ole samanlaisia kuin itse. Juuri siksi kirjastoilla on myös tärkeä rooli sananvapauden puolustamisessa.
Mutta sitten Heartstopperiin
Heartstopperin ensimmäisissä osissa seurattiin Nickin ja Charlien ihastumista ja rakastumista. Matkan varrella tarina kasvoi paljon suuremmaksi kuin pelkäksi söpöksi teiniromanssiksi. Mukaan tuli kiusaamista, mielenterveyttä, syömishäiriöitä, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, perhesuhteita ja ennen kaikkea sitä, millaista on yrittää löytää oma paikkansa muiden odotusten keskellä.
Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa hahmot ovat kasvaneet aikuisuuden kynnykselle ja tarina alkaa olla valmis.
Ja ehkä juuri siksi tästä viimeisestä osasta jäi vähän ristiriitainen olo.
Tavallaan on hyvä, että sarjalle saatiin päätös. Kaikkea ei tarvitse venyttää loputtomiin vain siksi, että lukijat ovat kiintyneet hahmoihin. Toisaalta kuudes osa tuntui paikoitellen siltä, että samat teemat kiersivät jälleen kerran kehää. Nickin ja Charlien suhteeseen ei oikeastaan tullut enää mitään kovin uutta. He ovat käyneet läpi paljon, ja tässä vaiheessa olisi ehkä ollut kiinnostavampaa nähdä, millaiseksi heidän elämänsä alkaa rakentua, kun suurimmat myrskyt ovat vähitellen väistymässä.
Silti Heartstopperin vahvuus ei ole koskaan ollutkaan suurissa juonenkäänteissä. Se on ollut tunnelmassa ja henkilöhahmoissa. Oseman kirjoittaa nuorten epävarmuudesta, ihastumisesta ja läheisyydestä tavalla, joka tekee hahmoista helposti lähestyttäviä. Sarjassa on paljon lämpöä ja lempeyttä, vaikka mukana on myös vaikeita aiheita.
Kokonaisuutena Heartstopper on ollut helposti lähestyttävä tapa tutustua sateenkaarikirjallisuuteen. Ja ehkä juuri siksi on niin nurinkurista, että juuri tämä sarja on joutunut niin monessa paikassa sensuurin kohteeksi.
Romantiikasta nauttii varmasti suurin osa meistä lukijoista. Lopulta sillä, rakastuvatko tarinan henkilöt poikiin, tyttöihin tai johonkin siltä väliltä, ei pitäisi olla merkitystä sen kannalta, saammeko tunnistaa tarinasta jotain tuttua. Ihastuminen, rakastuminen, epävarmuus, mustasukkaisuus, ilo ja suru ovat tunteita, jotka eivät kysy lukijan tai hahmon sukupuolta.
Ehkä juuri siinä on kirjallisuuden voima. Tarina voi kertoa jostakin, mitä emme ole itse kokeneet, ja silti tunnistamme siinä jotain itsestämme.
Ja ehkä kirjoja ei pitäisi kieltää juuri siksi, että ne antavat meille mahdollisuuden nähdä maailmaa myös jonkun toisen silmin.
Heartstopper ei siis ollut minulle tämän sarjan paras osa. Mutta olen iloinen, että se on olemassa. Ja vielä iloisempi siitä, että voin kävellä kirjastossa hyllylle, ottaa sen käteeni ja päättää itse, haluanko lukea sen.
Se jos mikä tuntuu hyvältä syyltä lukea yksi kielletty kirja.
Lisätietoa Kiellettyjen kirjojen viikosta
Suomen PENin sivuilta löydät lisätietoa Kiellettyjen kirjojen viikosta:
Suomen kirjastoseuran sivuilta löytyy myös materiaalia viikon viettoon, esimerkiksi tulostettavia kirjanmerkkejä:
Kommentit
Lähetä kommentti