Kun juonittelun verkko kiristyy – Siri Kolu: Varjoareena

 

Siri Kolu: Varjoareena (Tammi 2026)

Varjopäivä-sarja on saanut uuden nimen ja kulkee nykyään Aureus-sarjana. Nimestä huolimatta tarina jatkaa siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Varjoliitto jäi. Ja jos ensimmäisessä kirjassa päästiin jo varsin monimutkaisten valtasuhteiden ja juonittelujen äärelle, tällä kertaa syvennytään niihin entistäkin perusteellisemmin.

Ensimmäisessä osassa Selja joutui naimisiin kahden erittäin vaikutusvaltaisen miehen kanssa. Eikä kyseessä ollut mikään tavallinen avioliitto, sillä miehet ovat isä ja poika, ja molemmilla on omat tavoitteensa, joiden saavuttamisessa Seljalla on keskeinen rooli. Selja on pelinappula, mutta samalla myös vakooja, joka yrittää löytää oman tiensä varsin vaarallisessa valtapelissä.

Varjoareenassa juonittelut saavat yhä poliittisempia ja monimutkaisempia sävyjä. Selja jatkaa vakoojan työtään, mutta hänen asemaansa vaikeuttavat monet asiat. Puolisoista nuorempi, Laurion, on langettanut Seljalle vesitaian, jota tämä yrittää kaikin keinoin vastustaa. Vanhempi puoliso Atticus puolestaan hallitsee Seljaa sopimuksilla ja niiden asettamilla ehdoilla. Mutta parhaankin sopimuksen voi kiertää, jos vain löytää oikean porsaanreiän.

Hääyönä Seljan on tehtävä valinta. Seuraavana päivänä koko kansa voi lukea hänen kasvoiltaan, minkä ratkaisun hän on tehnyt, sillä ne hohtavat kultaisina.

Pidin ensimmäisestä kirjasta valtavasti. Varjoliitto tuntui tuovan kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen jotakin raikasta ja erilaista. Fantasiaa, romantiikkaa, valtapelejä ja juonittelua oli sopivassa suhteessa, ja tarinamaailma onnistui tempaamaan mukaansa. Odotukset jatko-osaa kohtaan olivatkin melko korkealla.

Tällä kertaa tunteeni jäivät kuitenkin hieman ristiriitaisiksi. Juonittelua on nimittäin niin paljon, että olisin välillä kaivannut hieman yksinkertaisempaa ja selkeämpää tarinalinjaa. Kun vallanhimon ja oman edun tavoittelun säikeet ulottuvat lähes jokaiseen lauseeseen ja kohtaamiseen, alkaa lukijana olla vaikea saada otetta henkilöiden todellisista motiiveista. Kuka haluaa mitä, miksi ja kenen kustannuksella? Kaiken tämän keskellä henkilöiden väliset suhteet jäävät välillä melko vaikeasti hahmotettaviksi.

Toinen asia, joka herätti minussa ristiriitaisia tunteita, liittyy vesitaikaan. Ensimmäisessä kirjassa se oli yksi kiehtovimmista elementeistä, mutta tässä osassa sen rooli muuttuu niin voimakkaaksi himon ja vallankäytön välineeksi, että se alkoi tuntua jopa epämiellyttävältä. Joissakin kohtauksissa jäin pohtimaan, missä määrin kyse oli aidosta suostumuksesta ja missä määrin taikuuden vaikutuksesta. Tämä epävarmuus vei osan tehosta myös niiltä kirjan mausteisemmilta hetkiltä. En oikein päässyt nauttimaan niistä samalla tavalla kuin olisin ehkä muuten voinut.

Kaiken keskeltä löytyi kuitenkin myös elementtejä, jotka herättivät uteliaisuuteni. Erityisesti kasvinimien mahti ja niihin liittyvä taikuus kiinnostivat minua. Tässä on jotakin sellaista, jonka äärelle haluaisin päästä vielä syvemmälle. Toivonkin, että seuraavassa osassa tätä maailmanrakennuksen puolta avataan enemmän.

Varjoareena ei siis tehnyt minuun aivan samanlaista vaikutusta kuin sarjan aloitusosa. Silti en voi sanoa olevani pettynyt. Kirjassa on paljon kiinnostavia aineksia, ja arvostan edelleen sitä, että kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen tuodaan rohkeasti tämänkaltaista fantasiaa, jossa yhdistyvät romantiikka, valta, taikuus ja monimutkaiset ihmissuhteet.

Kaikkien kirjojen ei tarvitse olla täydellisiä, jotta niiden tarinaa haluaa jatkaa. Minulle jäi tästä kirjasta enemmän kysymyksiä kuin ensimmäisestä, mutta myös halu tietää, mihin Seljan tie seuraavaksi vie. Ja se taitaa olla aika hyvä syy tarttua sarjan seuraavaankin osaan.